Ensi-ilta: 16. marraskuuta 1990
Kesto: 74 min.
Ohjaajat: Hendel Butoy, Mike Gabriel
Tuottajat: Thomas Schumacher, Kathleen Gavin
Käsikirjoittajat: Jim Cox, Karey Kirkpatrick, Byron Simpson, Joe Ranft
Pääosat: Bob Newhart, Eva Gabor, George C. Scott
Katsottu: DVD, englanniksi
"Joanna, you been out here digging holes again? Dumb lizard's always trying to bury squirrels out here."
Tässä taas yksi niitä elokuvia, joita en muksuna omistanut. Jokusen kerran näin elokuvan kavereilla ja tuli se myös jokusen kerran vuokrattua, mutta omakseni sen hankin vasta vuonna 2005 kun aloin hieman jälkijunassa päivittää itseäni DVD-ajalle. Itse asiassa Bernard ja Bianca Australiassa oli ensimmäinen Disneyn elokuva jonka DVD:lle hankin, pienet sille!
Bernard ja Bianca Australiassa on nimensä mukaisesti jatkoa 13 vuotta aikaisemmin ilmestyneelle elokuvalle Pelastuspartio Bernard ja Bianca, joka tosiaan aikoinaan jättikin tarinan sellaiseen kohtaan jonka puitteissa sen maailmaan oli helppo palata. Toisin kuin myöhemmin ilmestyneet jatko-osat, Bernard ja Bianca Australiassa löytyy myös klassikkoelokuvien listalta ja se on kyllä ehdottomasti ansainnut paikkansa siinä vaikkei Disneyn parhaimpia elokuvia olekaan. Elokuvassa ei ole minkäänlaista rahastuksen makua vaan siihen on todella paneuduttu suurella sydämellä ja rakkaudella. Elokuvaa tehdessä työryhmä jopa vieraili Australiassa tutustumassa sen luontoon ja eläimiin, voidakseen luoda mahdollisimman uskottavan lopputuloksen valkokankaalle.
Animaatiotyyli on muuttunut aika paljon 13 vuodessa enkä oikein osaa päättää, kumman The Rescuers -elokuvan piirrostyylistä oikeastaan pidän enemmän. Rakastan ensimmäisen osan karheutta ja vaatimattomuutta, mutta toisaalta Down Underiin mahtuu paljon herkullisia sävyjä jotka herättävät Australian luonnon upeasti eloon ja lisäksi elokuvassa on enemmän herkullisia yksityiskohtia, jotka kehittynyt tekniikka teki mahdolliseksi.
Australia on todella oma maailmansa ja Disney on herättänyt sen värit ja eläimistön hienosti eloon. Maisemat ovat toinen toistaan henkeäsalpaavampia ja samalla sekä karuja, että kauniita. Australia on todella otollinen ympäristö animaatioelokuvalle eikä piirtäjien varmasti ole tarvinnut niissä maisemissa tuntea oloaan rajoitetuksi.
Elokuvassa ei ole mukana yhtäkään lyriikallista kappaletta, mutta taustamusiikki sen sijaan on mahtipontista ja mukaansa tempaavaa. Vaikka kunnollisten musiikkiosuuksien puuttuminen klassikoista on hieman hämmentävää, ei elokuvan kokonaisuus tuosta kuitenkaan kärsi. Loppujen lopuksi elokuva on todella toiminnantäytteinen enkä oikein osaa kuvitella mihin kohtaan mahdollisia lauluosuuksia olisi voitu edes sovittaa tai mitä aiheita ja tunteita ne olisivat käsitelleet. Ensimmäisenä mieleeni tulee jokin siirappinen rakkauslaulu joka kuvastaisi Bernardin rakkautta neiti Biancaan, mutta ei idea ainakaan omassa päässäni vaikuta kovinkaan olennaiselta elokuvan kokonaisuuden kannalta jonka pääpointti on kuitenkin pelastustehtävässä Bernardin kosioyritysten kulkiessa mukana lähinnä sivujuonena.
Elokuvan ns. prologi -osassa esitellään Tony (eng. Cody) ja Maara-kotka (eng. Marahute), joiden välille kehittyy ystävyys kun Tony pelastaa Maaran salametsästäjän ansasta. Vaikka oikeassa elämässä tällaisen suhteen kehittyminen on liki mahdottomuus, niin elokuvassa se toimii upeasti ja kaksikon välinen side on todella vahva ja kaunis. Elokuvan alussa nähtävä kohtaus jossa Tony lentää Maaran selässä Australian takamaiden yllä on todella upea ja henkeäsalpaava kohtaus. Voi kunpa tuon olisi voinut nähdä aikoinaan elokuvateatterissa, varmasti uskomaton ja ainutlaatuinen kokemus! Elokuvan lentokohtauksiin saatiin muuten inspiraatiota Hayao Miyazakin elokuvista.
Elokuvan konnan virkaa toimittaa salametsästäjä McLeach, joka kidnappaa Tonyn yrittääkseen puristaa tästä ulos tiedon Maaran ja tämän kuoriutumattomien poikasten pesäpaikasta. McLeach ei ole suosikkipahiksiani eikä ulkoisestikaan ole mitenkään erikoinen tapaus, mutta äijältä kieltämättä irtoaa elokuvan aikana muutamia hauskoja sutkautuksia. Kuten jokaisella kunnon pahiksella, myös McLeachilla on oma herneaivoinen apurinsa joka on koominen ja munia ahnehtiva Jonna-lisko (eng. Joanna).
Sitten ensimmäisen osan Bernard ja Bianca ovat oletettavasti onnistuneet ratkaisemaan muutaman muunkin tapauksen onnistuneesti, sillä nämä ovat niittäneet jonkinlaista mainetta Kansainvälisessä pelastusjärjestössä ja kun tieto Tonyn kidnappaamisesta saapuu päämajaan New Yorkiin ei tarvitse kauan miettiä ketkä laitetaan asialle. Myös Bernardin ja Biancan henkilökohtainen suhde on kehittynyt. Siinä missä ensimmäisessä osassa nämä vielä tutustuivat toisiinsa ja suhde vähitellen kehittyi kumppanuudesta syväksi ystävyydeksi, nyt se on saanut jo romanttisempia sävyjä.
Elokuva kulkee pitkälti Bernardin mukana ja hahmo on selkeä side elokuvan ja katsojan välillä. Bernardin tunteet ovat kokoajan selvillä ja katsoja pystyy elämään mukana kaikessa, mitä hahmo tekee tai tuntee. Koko elokuvan ajan Bernard yrittää kosia Biancaa, mutta tielle tuppaa joka kerta este jos toinenkin ja lopulta myös australialainen Jake saa Bernardin tuntemaan itsensä huonommaksi ja heikommaksi komean erämaan kasvatin rinnalla. Jo ensimmäisessä elokuvassa samaistuin kömpelöön Bernardiin ja Down Underissa samaistuin vielä enemmän tähän epävarmaan ja pelokkaaseen hahmoon.
Bianca on kaksikosta vahvempi ja toimeliaampi, mutta hahmoa ei tuoda lainkaan niin lähelle yleisöä kuin Bernard. Hahmon tunteet ovat elokuvan alussa epäselviä ja tuntuu kuin vasta elokuvan aikana Bianca todella ymmärtäisi, miten paljon Bernard hänelle todella merkitsee. Bianca on hiireksi häikäisevän kaunis ja lisämakua hahmoon tuo jälleen Eva Gaborin uskomattoman kaunis ja vivahteikas ääni.
Tässä elokuvassa loppu tuntuu paljon lopullisemmalta kuin ensimmäisessä osassa. Lopun lento yötaivaalla Maaran selässä on kohtauksena todella upea ja eeppinen ja tällä tavalla elokuvasarjan soisi loppuvankin. Kuitenkin sarjaan suunniteltiin vielä kolmatta osaa vuodelle 1996, mutta Eva Gaborin kuoltua ideasta luovuttiin mikä on ihan hyvä useastakin syystä, mutta omasta mielestäni olennaisimpana juuri Eva Gaborin pois menosta johtuen sillä hänen uniikille äänelleen ei koskaan oltaisi löydetty yhtä vaikuttavaa korvaajaa. Olen muuten aina jäänyt elokuvan jälkeen miettimään mitä McLeachin eläinvangeille kävi, mutta toisaalta tuon asian ratkaiseminen olisi vain heikentänyt viimeisen lentokohtauksen vaikuttavuutta. Oletettavasti Tony palasi näiden luo ja vapautti takaisin luontoon.
Marahute's flight
Koska musiikkikohtauksia ei ole, oli keksittävä tähän lopetuslinkkiin jotain muuta. Mikäs sen parempi kuin tuo alun upea lentokohtaus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti