Ensi-ilta: 22. marraskuuta 1991
Kesto: 84 min. (teatteriversio), 91 min. (pidennetty versio)
Ohjaajat: Gary Trousdale, Kirk Wise
Tuottaja: Don Hahn
Käsikirjoittajat: Linda Woolverton, Roger Allers, Brenda Chapman, Burny Mattinson, Brian Pimental, Joe Ranft, Kelly Asbury, Chris Sanders, Kevin Harkey, Bruce Woodside, Tom Ellery, Robert Lence
Pääosat: Paige O'Hara, Robby Benson, Richard White
Katsottu: blu-ray, englanniksi
"For who could ever learn to love a beast?"
Edellisestä merkinnästä on jo hävyttömän kauan, mutta sopiva aika ja fiilis on puuttunut enkä tosiaan halua liata klassikoiden arvoa jatkamalla eteenpäin väkisin joten pidempi tauko oli kai ihan paikallaan. Varsinkin tämänkertainen klassikko on itselleni niin rakas, että halusin varata tarpeeksi aikaa sille ja odottelin sitä oikeaa hetkeä. Nyt se lopultakin koitti ja pääsin taas yhden elokuvan verran eteenpäin. Valitettavasti en tiedä kuinka nopeasti ehdin taas seuraavan elokuvan katsastaa, koska pitäisi tehdä vaikka mitä muutakin. Mutta puhutaanpa nyt hetki Kaunottaresta ja Hirviöstä, joka on omia suosikki klassikoitani, ellei sitten peräti se kaikista rakkain.
Kaunotar ja Hirviö kuuluu niihin klassikoihin, joita en itse tenavana omistanut vaan jotka tuli katsottua ainoastaan kavereiden luona. Vuosia yritin löytää elokuvaa kirppikseltä, mutta vasta yläasteella löysin ja ostin vanhan vhs:n, kun taas viime vuonna ostin uunituoreen blu-rayn. Kaunotar ja Hirviö on toistaiseksi ainut Disneyn blu-ray jonka omistan, joten sanon siitä vhs:n laatuun tottuneena muutaman sanasen. Kuva oli tottumattomalle suorastaan häikäisevän tarkka, selkeä ja värikylläinen. Nuo piirteet olivat toki upeita, mutta kuitenkin huomasin hieman kaipaavani vhs:n tummaa ja epätarkkaa kuvaa joka sopii mainiosti tähän elokuvaan. Varsinkin alussa elokuva on synkkä ja Hirviö viihtyy pitkälti varjoissa ja vhs:ää katsoessa tätä pystyy tuskin erottamaan jokaisessa kuvassa ja se luo tarinaan lisää kauhuelementtejä, salaperäisyyttä ja uhkaavuutta. Blu-raylla hahmon pystyi erottamaan hyvin jopa kohtauksissa, joissa tämä oli kätkeytynyt varjoihin ja tuo ei saanut aikaan samanlaista tunnelmaa kuin vhs:n synkkyys. Kuitenkin valoisammissa kohtauksissa, kuten legendaarisessa tanssisalikohtauksessa, teräväpiirto pääsi oikeuksiinsa ja loistamaan koko ruudun voimalla.
Olen useaan otteeseen ylistänyt Disneyn satukirja -aloituksia joita nähdään paljon klassisiin satuihin perustuvissa elokuvissa. Kaunotar ja Hirviö on klassinen satu jos mikä, mutta satukirja -alun sijaan tarinan prologi ja epilogi osuudet kerrotaan ikkunoiden lasimaalauksin joka on vähintäänkin yhtä kekseliästä. Lasimaalaukset ovat omaperäinen ja tehokas tapa saattaa tarina alkuunsa ja tämä tapa sopii elokuvan maailmaan täydellisesti.
Rakastan satua Kaunottaresta ja Hirviöstä mielettömän paljon ja erityisesti Disneyn käsissä tuosta tarinasta on tullut kaunis, koskettava ja opettavainen. Rakastan myös valtavasti Disneyn tulkintaa Hirviöstä joka on aikaisempiin Disneyn prinsseihin verrattuna todella erilainen. Vaikka jo kehuin Pienen Merenneidon Ericin olevan lähempänä yleisöä kuin yhdenkään aikaisemman Disneyn prinssin, niin Hirviö on tuotu entistä lähemmäs ja tästä tuodaan esille paljon enemmän piirteitä kuin yhdestäkään toisesta prinssistä. Koko elokuva on yhtälailla tarina Hirviöstä kuin Bellestä, joidenkin näkökulmien mukaan jopa enemmän Hirviöstä. Itselläni löytyy myös maininnan arvoinen seikka niiltä ajoilta, kun katsoin elokuvaa ensimmäisiä kertoja joskus pienenä. Nimittäin parissa ensimmäisessä kohtauksessa joissa Hirviö näyttäytyy, muistan pelänneeni aivan silmittömästi varjoissa kyyristelevää, matalalla ja murahtelevalla äänellä puhuvaa ja raivoisasti karjuvaa otusta. Ihan totta, monestako Disneyn sankarista luodaan ensimmäisenä näin pelottava kuva? Kun palaan mielessäni lapsuuteeni, nämä kohtaukset olivat niitä Disneyn pelottavimpia. Toki Hirviön ensiesiintyminen on edelleenkin tietyllä tapaa karmiva, mutta pääasiassa tunnen vahvaa sympatiaa hahmoa kohtaan ja pystyn vahvasti samaistumaan tähän.
Hahmo kasvaa tarinan aikana valtavasti ja hahmo on todella emotionaalinen ja synkällä tapaa kaunis. Tämän rakkaus Belleä kohtaan on todella vilpitöntä ja varautunutta, koska ulkokuortaan häpeävä Hirviö ei voisi koskaan uskoa olevansa rakastamansa neidon vastarakkauden arvoinen. Usea ihminen on varmasti joskus tuntenut itsensä riittämättömäksi ja vastenmieliseksi. Juuri siksi itseään vihaava Hirviö on yleisön silmissä samaistuttava. Hahmon animointi on loistavaa ja tämän tunnetilat pystyy lukemaan pienistä eleistä ja katseista. Alussa Hirviöstä nähdään vain vihainen ja äkkipikainen puoli, ja vaikka tämä näkeekin Bellessä ulospääsytien kierouksesta ei tämä tunnu käsittävän kaikkea mitä lumouksen purkamiseen tarvitaan. Tarinan edetessä Hirviö rakastuu Belleen ja myös katsoja voi nähdä sen selkeästi. Tällä kertaa se on nainen, josta arvuutellaan vastaako tämä sankarin tunteisiin ja saako tarina onnellisen loppunsa. Hirviön suunnittelusta vastasi "animaatiomaailman puolijumala" Glen Keane, joka haki hahmoon inspiraatiota eläintarhasta. Hän hahmotteli paperille erilaisia eläimiä kuten biisoneita ja gorilloja, joita hän sitten yhdisteli keskenään kunnes lopullinen versio Hirviöstä syntyi.
Belle on myös todella samaistuttava ja uudenlainen naishahmo. Belle kaunis ja lempeä, mutta itsenäinen lukemista rakastava nainen on kyläläisten silmissä hieman erikoisempi tapaus. Belle ei tunne sopivansa pieneen ja hiljaiseen kotikyläänsä ja kaipaa seikkailua ja toivoo olevansa jossain muualla. Toisaalta taas Belle ei tunnu olevan itsekään täysin varma mitä "se jokin muu" on ja hänen rakkautensa keksijä isäänsä kohtaan pitää hänet kiinni kotikylässään, koska Belle ei mitenkään voisi jättää tätä yksin. Rakkaus isää kohtaan on niin syvä, että tämä on jopa valmis luopumaan unelmistaan tarjoutumalla isänsä sijasta jäämään hirviön vangiksi. Se on Belleltä todella suuri ja rohkea uhraus, sillä Hirviö ei ole tässä vaiheessa elokuvaa liiemmin antanut vielä positiivista kuvaa itsestään Bellelle tai tämän isälle. Tuskin kukaan osaisi alkujaan suhtautua positiivisesti henkilöön, joka on teljennyt oman, sairaan isän kylmään vankilaan ja joka sitten tarjoutuu päästämään tämän vapaaksi, jos saa nuoren ja nätin naisen vaihdossa vangikseen. Missään vaiheessa Hirviö ei paljasta mitään todellisesta minästään tai lumouksesta. Eikö koko tilanne siis näin ajateltuna ole vähintäänkin creepy Bellen kannalta? Ai niin! Unohdin melkein kokonaan ylistää upeita asukokonaisuuksia, joita Belle käyttää elokuvan aikana. Erityisesti rakastan punaista shaalia, johon tämä on pukeutunut Something There kappaleen aikana.
Kun ensimmäiseksi ajatellaan puhuvia esineitä, monella saattaa tulla mielikuva jostain kieliposkessa tehdystä 2000-luvun ala-arvoisesta lauantaiaamun piirretystä. Ainakin itse sain tällaisen mielikuvan. Kuitenkin Kaunottaren ja Hirviön puhuvat ja liikkuvat esineet on toteutettu hienosti ja kekseliäästi näiden ihmishahmoa mukaillen. Nämä rikastuttavat hahmokaartia ja sopivat mainiosti musikaalielokuvan vauhdikkaampien osien tunnelmaan.
Gaston on myöskin omaperäinen ja erilaisempi hahmo. Tämä kantaa otsassaan elokuvan pahiksen leimaa, mutta toisaalta tämä ei loppujen lopuksi kuitenkaan ole kuin itseriittoinen, suurisuinen ja komea naistenmies, joka on koko kylän suosiossa. Tämä on niin itsepintaisesti päättänyt saada Bellestään itselleen vaimon, että vaikka pakkomielle pohjautuukin pelkästään Bellen ulkonäköön on se suorastaan kunnioitettavaa. Vasta tarinan loppupuolella Gaston osoittaa, miten julma, manipuloiva ja häikäilemätön tosissaan osaa olla.
Elokuvan miljöö on toimiva sekoitus Ranskaa ja satumaailmaa. Hahmot käyttävät ranskalaisia sanoja ja Bellen kotikylä tuo mieleen ranskalaisen pikkukylän maaseudun helmassa, mutta toisaalta kylää ympäröivä metsä ja Hirviön linna luovat selkeää saduntuntua ranskalaisten elementtien rinnalle. Lopputulos toimii hyvin ja harmonisesti ja vaikka ympäristössä on paljon ranskalaisia vaikutteita, ei miljöötä tule yhdistäneeksi maahan liikaa.
Animaation taso on elokuvassa upeaa. Jälki on kaunista ja huoliteltua ja elokuvan värimaailma on monipuolinen, kaunis ja kohtausten tunnelman myötä suuresti vaihteleva. Hahmosuunnittelu on todella onnistunutta ja animaattorit ovat todella laittaneet kaikkensa peliin tämän elokuvan kohdalla. Erityisesti Hirviön linnaan sijoitetut taustamaalaukset ovat henkeäsalpaavan upeita ja tanssisalikohtauksessa niin taustat kuin liikkuvat kuvat pääsevät täyteen loistoonsa, luoden ruudulle yhden animaatiomaailman ikimuistoisimmista ja romanttisimmista kohtauksista.
Musiikki on keskeinen teema lähes kaikissa Disneyn elokuvissa, mutta Kaunottaressa ja Hirviössä se on jopa Disneyn tasolla todella merkittävässä osassa niin kokonaiskuvan, kohtausten kuin hahmojenkin kannalta. Elokuva on täysverinen musikaali ja kaikki tarinan tärkeimmät hetket kerrotaan musiikin voimalla eikä elokuva jää millään tasolla varjoon real action -musikaalien rinnalla. Belle esittelee katsojille tarinan sankarittaren pääosin ulkopuolisten näkökulmasta ja luo myös katsauksen tämän kotikylään, kun taas kappaleen Reprise osuus keskittyy enemmän kertomaan siitä miten Belle näkee maailman ja mitä hän elämältään haluaa. Gaston on kyseisen henkilön itsetunnon nostatus viisu, jossa on eräänlaista tunkkaisten kapakoiden ryyppylaulun henkeä.
Be Our Guest on vauhdikas ja värikäs musiikkinumero, joka todella nostaa elokuvan musikaalista tasoa entistäkin korkeammaksi ja tuo selkeästi mieleen aidon Broadway -show'n. En tosin ole yhtäkään koskaan nähnyt, mutta... voisin kuvitella sen olevan jotain tällaista. Blu-rayn lisämateriaaleista löytyi myös kappaleesta vaihtoehtoinen versio, jossa lumotut esineet eivät laulaneet kappaletta Bellelle vaan tämän isälle. Tämä oli aika mielenkiintoinen vaihtoehto, mutta toisaalta lopullinen versio toimii paremmin elokuvan rakenteen huomioon ottaen. Elokuvan alussa on tärkeä rakentaa linnasta mahdollisimman uhkaava kuva, eikä Hirviön karmiva näyttäytyminen sopisi niin hyvin värikylläisen Be Our Guest -numeron perään. Musiikki sopii paremmin siihen kohtaan missä se nykyisellään on, tekemässä Bellen oloa hieman paremmaksi ja purkamassa alun luomaa jännittynyttä ilmapiiriä.
Kohtaus jossa Belle pakenee linnasta ja joutuu metsässä susien hyökkäysten kohteeksi, on sopivan jännittävä. Pidän erityisesti osasta, jossa Hirviö syöksyy susien keskelle ja pelastaa Bellen. Kohtauksen lopussa Bellen kasvoilta voi lukea monia erilaisia tunteita, tämän ollessa selvästi yllättynyt sydämettömänä petona pitäneensä henkilön äkillisestä muutoksesta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Belle pääsee näkemään vilauksen Hirviön todellisesta luonteesta.
Something There on suloinen ja kaunis kappale, joka kuvaa miten Belle ja Hirviö vähitellen oppivat tuntemaan toisensa paremmin ja sitä myöten rakastumaan. Ihanan kylmät ja kirpeän raikkaat talvimaisemat luovat myös oman mausteensa osioon. Human Again puolestaan löytyy vain pidennetyltä versiolta ja se animoitiin vasta vuonna 2002 ilmestyneelle DVD:lle. Piirrostyylissä näkyy selkeä muutos enkä ole mitenkään erikoisen rakastunut kyseiseen musiikkinumeroon, mutta ei minulla siitä oikeastaan mitään pahaakaan sanottavaa ole. Ja loppujen lopuksi kohtaus on onnistuttu sovittamaan elokuvaan jälkikäteen todella hyvin ja mutkattomasti ja kokonaisuutta täydentävästi.
Beauty and the Beast. No, kenelle on enää yllätys miten paljon rakastan tätä kohtausta? Se on kaunis ja romanttinen ja kerrottu todella kauniin kappaleen voimalla. Tätä kohtausta katsoessa nousivat kyyneleet silmiin niin tarinan, hahmojen, musiikin kuin animaationkin puolesta. Tämä kohtaus sitoo kaiken yhteen, tämä on se hetki jolloin katsoja voi nähdä miten paljon molemmat päähenkilöt rakastavat toisiaan. Kunnes Belle sitten näkee taikapeilin kautta sairaan isänsä, jolloin Hirviö päästää tämän lähtemään koska rakastaa Belleä niin paljon, että välittää enemmän tästä kuin lumouksen murtamisesta.
Beauty and the Beast kappale kuullaan myös elokuvan lopputekstien aikana Celine Dionin ja Peabo Brysonin duettona. Kukaan ei tuohon aikaan tiennyt Celine Dionista ja tämä nousi tietoisuuteen vasta Titanicin ja My Heart Will Go Onin myötä. Kaunista tulkintaa Beauty and the Beastista kuunnellessa on kuitenkin väkisin sitä mieltä, että Celine Dion olisi ansainnut tulla tunnetuksi jo aikaisemmin.
The Mob Song saattelee elokuvan sen loppukahakkaan. Se luo hienon tunnelman kyläläisten suunnistaessa kohti Hirviön linnaa taisteluun. Kyläläisten ja lumottujen esineiden välinen nujakointi on erittäin huumoripitoista, mutta on katsojasta kiinni onko se sitä liikaa vai juuri sopivasti. Itse en pidä liiasta komediasta tämänlaisissa kohtauksissa, mutta kohtauksen komediaa tasapainottaa erinomaisesti sitä seuraava Gastonin ja Hirviön välinen kamppailu joka on synkkä, jännittävä ja draaginen. Näin aiemmin mainitun kohtauksen huumoripitoisuus jää mielestäni juuri sopivaksi.
Lopun kohtaus jossa Hirviö makaa kuolemaisillaan linnan parvekkeella Belle vierellään on sydäntä musertavan surullinen ja kaunis. Hirviön jokainen sana ja ele kertoo tämän pohjattomasta rakkaudesta ja tämä on selkeästi onnellinen vielä kuoleman kielissäkin vain siksi, että saa nähdä Bellen vielä kerran. Kun Hirviö vaipuu maahan ja tämän luullaan jo hetken kuolleen, myös Bellen tunteet käyvät lopultakin selviksi tämän kuiskatessa rakkauden tunnustuksensa Hirviön elottomalle ruumiille. Tuossa rakkauden tunnustuksessa on todellista voimaa, sillä kukaan muu kuin katsojat eivät sitä kuule. Taustalla tuomion kellona toiminut taikaruusu tiputtaa viimeisen terälehtensä.
Hirviön muodonmuutoskohtaus on niin ikään upea. Lumous on murrettu ja kaikki linnassa palautuu ennalleen alkaen Hirviön hahmosta. Rakastan sitä, miten Belle ensimmäiseksi suhtautuu varauksella komeaan prinssiin kunnes katsoo tätä silmiin. Ne ovat samat kuin Hirviöllä, johon hän rakastui ja vahvistavat sen mitä hän oli jo ehtinyt ajatella. Koko komeuden kruunaa kaunis osio, jossa synkkä ja paholaismainen linna muuttuu jälleen loistokkaaksi ja kauniiksi.
Elokuvan upeasta musiikista vastasivat Alan Menken ja Howard Ashman. Howard sairasti AIDSia ja hän menehtyi sen aiheuttamiin komplikaatioihin ennen kuin elokuva ehti valmistua. Hän oli hyvin ailahtelevainen elokuvan tekovaiheessa ja heikkeni paljon loppua kohden, jolloin hän oli sokea ja laihtunut hurjasti eikä pystynyt enää tulemaan töihin. Hän ehti kuitenkin äänittää elokuvan kappaleet ennen kuolemaansa ja kolme näistä kappaleista sai Oscar-ehdokkuuden parhaan laulun kategoriassa. Ashman ja Menken saivat palkinnon kappaleesta Beauty and the Beast ja Ashmanin palkinnon kävi vastaanottamassa hänen kumppaninsa Bill Launch.
Ennen kuin elokuva oli valmis, se esitettiin keskeneräisenä New Yorkin elokuvafestivaaleilla. Useat työtiimin jäsenet olivat päätöksestä hieman kauhuissaan, mutta keskeneräisyydestään huolimatta elokuva vastaanotettiin aplodien saattelemana eivätkä kokonaisuutta latistaneet edes koepiirrososiot. Ensi-illan jälkeen suosio ja katsojaluvut nousivat jatkuvasti ja sekä yleisö että kriitikot rakastivat elokuvaa. Arvostelut olivat niin uskomattoman hyviä ja positiivisia, että se yllätti kaikki jotka olivat olleet mukana tekemässä elokuvaa. Elokuva haali lukuisia palkintoja ja ehdokkuuksia ja voitti Oscarit niin parhaasta laulusta kuin parhaasta alkuperäismusiikista ja oli ehdolla jopa parhaan elokuvan kategoriassa ensimmäisenä animaationa koskaan.
Rakastan valtavasti Kaunottaren ja Hirviön tarinaa ja vaikka saatan kuulostaa hyvin naiivilta sanoessani tämän, se todella osoittaa miten tärkeää sisäinen kauneus on. Olennaisinta ei ollut, että Hirviö palaisi takaisin prinssin hahmoon vaan se, että Belle oppi tuntemaan tämän ja löysi tämän sisäisen kauneuden jo ennen kuin tiesi mitään prinssiä olevankaan. Tarinan symboliikka on lumoavan kaunista ja kokonaisuus toimii jokaisella osa-alueella. Ei tästä turhaan povattu ensimmäistä animaatiota, joka voisi nousta näyteltyjen elokuvien ohi ja voittaa parhaan elokuvan Oscarin. Koska tuohon aikaan ei vielä jaettu omaa palkintoa parhaalle animaatiolle, niin itse olisin enemmän kuin mielelläni ojentanut parhaan elokuvan pystin Kaunottarelle ja Hirviölle.
Beauty and the Beast
Jos joku haluaa kyseenalaistaa kaiken sen mitä olen tästä kohtauksesta sanonut, aukaiskoon suunsa rohkeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti