Disney Classic 03: Fantasia

Alkuperäinen nimi: Fantasia
Ensi-ilta: 13. marraskuuta 1940
Kesto: 119 min.
Ohjaajat: James Algar, Samuel Armstrong, Ford Beebe, Norman Ferguson, Jim Handley, T. Hee, Wilfred Jackson, Hamilton Luske, Bill Roberts, Paul Satterfield, Ben Sharpsteen
Tuottajat: Walt Disney, Sharpsteen
Käsikirjoittajat: Joe Grant, Dick Huemer, Lee Blair, Elmer Plummer, Phil Dike, Sylvia Moberly-Holland, Norman Wright, Albert Heath, Bianca Majolie, Graham Heid, Perce Pearce, Carl Fallberg, William Martin, Leo Thiele, Robert Sterner, John McLeish, Otto Englander, Webb Smith, Erdman Penner, Joseph Sabo, Bill Peet, Vernon Stallings, Campbell Grant, Arthur Heinemann, Phil Dike
Pääosat: Leopold, Stokowski, Deems Taylor, Walt Disney
Katsottu: DVD, englanniksi

"I discovered that every beautiful sound also created equally beautiful picture."

 Fantasia on monin tavoin erilainen kuin useimmat Disney klassikot. Siinä ei ole koko elokuvan kattavaa juonta, pitkiä dialogeja tai räiskyvää toimintaa. Näistä syistä sitä kohtaan esiintyy jonkin verran ennakkoluuloja ja se jakaa mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Kun ensimmäisen kerran katsoin Fantasian oli ehkä 10-vuotias, enkä juurikaan osannut arvostaa sen kertomia tarinoita.

Fantasiassa kuullaan tunnettujen säveltäjien kappaleita, joiden pohjalta käsikirjoittajat ja animaattorit ovat luoneet tarinoita kappaleiden synnyttämien mielikuvien ja ajatusten pohjalta. Mielestäni idea on mielenkiintoinen ja muistan peruskoulun musiikintunneilta tehtäviä, joissa opettaja soitti luokalle jonkin kappaleen jonka perusteella sitten piirrettiin kuvia musiikin synnyttämän fiiliksen pohjalta. Pidin noista tehtävistä aikoinani valtavasti ja mielestäni olisi todella mielenkiintoista olla Fantasian kaltaisessa projektissa mukana.

En normaalisti kuuntele lainkaan sellaista musiikkia joka Fantasiassa soi, mutta elokuvan kerrontaan ja maailmaan se sopii loistavasti. Musiikki ja kuvat täydentävät toisiaan luoden kauniin ja mielikuvitusrikkaan kokonaisuuden. Fantasia sopii mielestäni parhaiten katsottavaksi kylmänä syys- tai talvi-iltana, peittoon kietoutuneena teekupposen kera. Sen vaikutus on rauhoittava jopa vauhdikkaammissa kohtauksissa ja sopii siis hyvin katseltavaksi juuri ennen nukkumaan menoa.

Fantasia koostuu seitsemästä eri osasta, joista jokainen kertoo oman tarinansa. Väliosissa nähdään kertoja, joka lausuu aina muutaman sanan seuraavasta osiosta.

Toccata ja Fuuga d-molli (Johann Sebastian Bach)
Fantasian ensimmäinen osio on melko vaatimaton eikä oikeastaan ole kovinkaan kiinnostava. Alussa kuvataan orkesteria ja soittimia ja leikitään väreillä, josta siirrytään yksinkertaisiin kuviin ja muodoilla leikkimiseen. Vaikka elokuva olisi ansainnut näyttävämmän aloituksen, oli toisaalta ihan hyvä ettei tämä latistanut elokuvaa keskivaiheilla tai toiminut lopetuksena kaikkien hienompien kertomusten jälkeen.

Pähkinänsärkijä (Pjotr Tšaikovski)
Käytetystä musiikista ja nimestä huolimatta, ei kohtauksessa nähdä yhtäkään pähkinänsärkijää. Sen sijaan tässä pätkässä kuvataan luontoa kauniin kuvakerronnan avulla. Tarinassa välittyy selkeä kuva luonnon elollisuudesta ja siinä tapahtuvista muutoksista vuodenaikojen vaihtuessa. Osion kauneinta katseltavaa ovat ehdottomasti keijut, jotka on kuvattu alussa pelkkinä väripisteinä, mutta kameran zoomatessa lähemmäs noita pisteitä ne voi tunnistaa siroiksi, siivekkäiksi olennoiksi. Musiikki kulkee loistavasti keijujen jokaisen askeleen ja siiven rävähdyksen mukana. Keijujen lisäksi nähdään tanssivia sieniä ja kukkia, sekä sukelletaan veden alle, jossa silmä lepää veden kauniissa väreilyssä ja äkkiliikkeiden synnyttämissä kuplissa. Pähkinänsärkijä on yksi suosikeistani koko elokuvassa ja se jättää jälkeensä uskomattoman rauhallisen ja mukavan olon.

Taikurin oppipoika (Paul Dukas)
Tämä pätkä on omalla tavallaan nostalginen jopa niille, jotka eivät ole koskaan Fantasiaa nähneet. Jokainen varttuneempi Disney-leffoja lapsuudessaan tapittanut nimittäin varmasti muistaa elokuvien alussa nähdyn Mikki Hiiren, joka on sonnustautunut punaiseen takkiin ja taikurin tähtikuvioiseen hattuun. Mikki Hiiri nähdään tässä tarinassa Taikurin oppipoikana ja vaikken yleensä Mikistä pidäkään, tätä voisi sanoa poikkeukseksi joka vahvistaa säännön. Mikki lainaa mestarinsa taikahattua helpottaakseen vedenkantotyötään ja muuttaa luudan eloon, laittaen sen kantamaan vettä puolestaan. Hahmo osoittaa kerrankin erehtyväisyytensä ja temppu menee pahasti pieleen, kun Mikki ei saa luutaa lopettamaan ja lopulta huoneessa on vettä kuin uima-altaassa. Mikki jopa yrittää saada luudan lopettamaan hakkaamalla sen kirveellä palasiksi ja tuon varjokuvana kuvatun kohtauksen katsominen onkin mykistyttävän hieno kokemus. Luudan säpäleistä kuitenkin nousee lauma uusia ja koettelemus jatkuu. Lopussa kuitenkin Taikuri tulee hätiin ja karkottaa veden kuin Mooses konsanaan.

Kevätuhri (Igor Stravinski)

Kun Fantasian ensimmäisen kerran katsoin, oli tämä kovana dinosaurus-fanina ehdoton suosikkini. Oikeastaan tämä taisi olla ainut osuus, jonka tuolloin katsoin kokonaan. Kevätuhri alkaa vyöryvillä laavamassoilla ja maapallon muovautumisella, jonka jälkeen katsellaan hetki veden alla eläneitä alkueläimiä joista vähitellen siirrytään tarinan pääosuuteen eli dinosauruksiin. Tarina on Disneyn tasolla yllättävän raaka ja se kuvaa kaunistelematta dinosaurusten selviytymistä ja kuolemista luonnossa, vaikkei kerronta tietenkään missään vaiheessa sorru verellä mässäilyyn. Tyrannosaurus rexin astuessa keskelle pesiään järjesteleviä kasvissyöjiä, tunnelma ja musiikki muuttuvat välittömästi uhkaavammiksi. Tätä seuraa stegosauruksen kamppailu nälkäistä petoa vastaan elämästä ja kuolemasta, mutta taistelu päättyy tyrannosauruksen ruokahetkeen. Lisää kaunistelemattomuutta on luvassa kun kuvataan dinosaurusten viimeisiä hetkiä karussa erämaassa ilman ruokaa ja vettä, kunnes jäljellä ovat vain dinosaurusten luurangot. Kohtaus päättyy luonnonmullistusten sarjaan, joka alkaa voimakkaalla maanjäristyksellä ja jatkuu tsunamilla ja pyörremyrskyllä.

Pastoraalisinfonia (Ludwig van Beethoven)
Tässä osassa sukelletaan kreikkalaisen mytologian maailman. Värit ovat pehmeitä ja pienet pegasokset ja yksisarviset ovat todella suloisia, kuin itse My Little Ponyt ennen kuin niitä oli edes keksitty. Aikuiset pegasokset puolestaan ovat kauniita ja sulavalinjaisia ja niitä on mukava katsella. Tarinassa nähdään näiden lisäksi paljon muitakin mytologisia hahmoja aina fauneista moniin eri jumalhahmoihin. Lisäksi nähdään lauma kentaureja, jotka käyvät keskenään kokonaiset soidinmenot joissa lauma naisia ja miehiä jokainen löytää itselleen oman kumppanin. Omaan makuuni kentaurit löysivät itselleen puolisot vähän turhan helposti, mutta musiikin ollessa rajallinen ei tilaa tietenkään ollut sen traagisemmille suhdekiemuroille.

Tuntien tanssi (Amilcare Ponchielli)
Tässä osassa nähdään erilaisten eläinryhmien tanssia. Tarina kulkee läpi vuorokauden ja se ilmenee alun pehmeiden sävyjen kuvatessa aamua ja jotka vähitellen vahvistuvat vuorokauden edetessä kunnes lopulta koittaa tummien ja vahvojen sävyjen kuvaama yö. Kolme ensimmäistä eläinryhmää ovat toki sympaattisia, mutteivät erityisen mieleenpainuvia. Osion kruunaavat ehdottomasti viimeisinä estradille astuvat krokotiilit, jotka saavat aikaan hämminkiä vauhdikkaalla esiintymisellään. Tuntien tanssi päättyy hienosti noiden matelijoiden alulle paneman kaaokseen puitteissa.

Yö autiolla vuorella (Modest Musorgski) / Ave Maria (Franz Schubert)

Fantasian viimeinen musiikkiosio on kaksiosainen. Kuten kertojaääni ennen esitystä kertoi, kyseessä on kaksi niin erilaista kappaletta, että ne sopivat sen takia loistavasti yhteen. Tässä osassa synkkyys on vahva tekijä ja mukana on myös selkeitä kauhuelementtejä, kun kamera kuvaa haudoistaan nousevia vainajien haamuja jotka suuntaavat Tšernoborg-demonin vuorella järjestettävään bakkalaaniin. Osuus on enimmäkseen tumma- ja sinisävyinen, joskin punaistakin nähdään roihuavassa tulessa jonne viskataan pimeyden olioita vähän väliä. Kuvakerronta ei ole äärimmäisen yksityiskohtaista, mutta aaveiden utuiset hahmot ja synkkyys tekevät siitä herkullisen. Tšernoborgin rellestäminen päättyy kuitenkin kirkonkellojen kuminaan, joka saa vainajat palaamaan hautoihinsa ja pimeyden olennot mönkimään takaisin koloihinsa. Myös Tšernoborg laskostaa siipensä ja vaipuu takaisin uneen. Viimeisenä  nähdään hämärässä metsässä vaeltavia, lyhtyjä mukanaan kantavia munkkeja jotka suuntaavat kohti auringonnousua.

Fantasia trailer