Disney Classic 05: Bambi

Alkuperäinen nimi: Bambi
Ensi-ilta: 13. elokuuta 1942
Kesto: 68 min.
Ohjaajat: James Algar, Samuel Armstrong, David Hand, Graham Heid, Bill Roberts, Paul Satterfield, Norman Wright
Tuottaja: Walt Disney
Käsikirjoittajat: Perce Pearce, Larry Morey, Vernon Stallings, Malvin Shaw, Carl Fallberg, Chuck Couch, Ralph Wright
Pääosat: Peter Behn, Donnie Dunagan, Paula Winslowe
Katsottu: DVD, englanniksi

"Your mother can't be with you anymore."

Muksuna en arvostanut Bambia läheskään niin paljon kuin nykyään. Olihan siinä söpöjä eläinhahmoja, mutta vilkkaalle pennulle elokuvassa oli liian vähän vauhtia ja toimintaa. Nykyään Bambia tulee katsottu ihan eri tavalla ja se on animaatioltaan yksi Disneyn mykistävimpiä teoksia, vaikkei edes otettaisi elokuvan ikää huomioon. Sen maisemat ovat maalauksellisia, eivätkä ne koreile pikkutarkoilla yksityiskohdilla vaan mykistävät enemmänkin kauniilla sävyillään ja pelkistetyillä, utuisilla muodoilla jotka luovat aidon metsän tuntua. Elokuvan alussa tuntuu, kuin todella sukeltaisi sankan metsän uumeniin ja sen voi melkein tuntea. Bambi on todellinen taideteos ja sen kauniit taustat ja upeasti animoidut hahmot saavat joka kerta haukkomaan henkeä.

Bambi oli aikoinaan varsin merkittävä animaatio ja sitä valittiin tekemään vain Disney-studion ehdoton parhaimmisto. Koskaan ennen ei oltu animaatiossa eläimiä piirretty niin realistisiksi eikä niiden anatomiaan oltu kiinnitetty vastaavaa huomiota. Hahmoja luotiin pikkuhiljaa hieman karikatyyrimäisemmiksi esim. suurien silmien avulla, mutta realistinen ja huolellinen lopputulos on silti säilynyt lopullisissa hahmosuunnitelmissa.

Kaikessa yksinkertaisuudessa tarina on todella kaunis kasvutarina. Se kertoo Bambin elämänvaiheet aina horjuvista ensiaskelista äidin kuolemaan, jonka myötä Bambin lapsuus päättyy ja vähitellen se kasvaa komeaksi ja vahvaksi sarvipääksi. Elokuvassa ei ole kuin noin 1000 vuorosanaa, mutta elokuva on niin ilmeikäs, että se tuntuu kertovan paljon enemmän. Bambin kohdalla sanonta "yksi kuva vastaa tuhatta sanaa" pitää selvästi paikkaansa. Toinen tarinaa eteenpäin kuljettava voima on musiikki, jota kuullaan elokuvan taustalla lähes poikkeuksetta. Kaikki pienetkin liikkeet tapahtuvat musiikin tahtiin eikä elokuvan yksikään hahmoista laula kameralle koko elokuvassa vaan lyriikallisetkin kappaleet tulevat jostain taustalta, kuin nekin olisivat osa luontoa. Bambin musiikki on kauttaaltaan kaunista, herkkää ja rauhallista.

Koko elokuvassa on vain kaksi kohtaa joissa musiikki lakkaa ja näissä kohdissa on draamantaju selvästi ollut huipussaan. Ensimmäinen kohtaus on niityltä pakenemisen jälkeen, kun Bambi kysyy äidiltään miksi kaikki juoksivat ja äiti vastaa ihmisen olleen metsässä. Toinen on ehkä elokuvan traagisimmassa kohdassa, kun metsän ruhtinas eli Bambin isä kertoo pojalleen, ettei tämä enää koskaan tapaa äitiään. Nuo hiljaiset kohdat luovat muuten tiivisti musiikin kautta kulkevaan elokuvaan vahvaa dramatiikkaa ja hiljaisuus vahvistaa sitä tunnetta, jonka katsoja tuntee sydämessään noita kohtauksia katsellessa.

Elokuvan yksi hienous on myös ääninäyttelijöissä. Bambin äidin ääni on lempeä ja rauhallinen kun taas isän vahva ja karismaattinen. Eläinlasten ääninäyttelijöiksi valittiin lapsia, joilla ei ollut juurikaan aikaisempaa kokemusta näyttelemisestä, saati sitten ääninäyttelemisestä. Tuo tekee suorituksista aitoja ja uskottavia. Erityisen vaikutuksen tekee Rumpalin ääninäyttelijä, jonka ääni on juuri sellainen sopivan villi ja kuriton kuten hahmolla odottaakin olevan. Jokainen varmasti muistaa myös kohtauksen jossa Rumpali sanoo "If you can't say something nice... don't say nothing at all" ("Jollet voi sanoa jotain miellyttävää... älä sano mitään"). Pisteiden kohdalla Rumpalin puheeseen tulee pieni tauko, jolloin tämä joutuu hetken muistelemaan miten isän opetus menikään. Ääninäyttelijä joutui tuossa kohdassa oikeasti miettimään, miten sanat menivät ennen kuin sai jatkettua. Tällaiset tilanteet ovat niitä, joiden takia jaksan rakastaa alkuperäisdubbeja niin paljon. Alkuperäisissä äänityksissä tuo tuli sattumalta, mutta muissa dubbeissa se on tehty vain siksi koska niin on alkuperäisessäkin.

Elokuva kulkee vuodenaikojen mukana ja se tuo muutoksia värimaailman lisäksi myös musiikkiin ja hahmojen mielentiloihin. Kesä on Bambille kasvun ja leikin aikaa, jolloin elämässä ei ole murheita. Kesä vaihtuu syksyn ruskeisiin sävyihin ja putoileviin lehtiin, jonka jälkeen tulee talvijakso. Talvea kuvataan aluksi ihmeellisenä uutena maailmana, joka kiehtoo Bambia ja herättää sen uteliaisuuden. Bambin ja Rumpalin luisteluhetki jäätyneellä lammella on yksi elokuvan ikimuistoisimpia kohtauksia. Talvesta kuitenkin näytetään myös armottomampi puoli kun kuvataan Bambia ja tämän äitiä vaeltamassa lumimyrskyssä ilman muuta syötävää kuin puunkaarna.

Metsästäjää ei nähdä elokuvassa kertaakaan, mutta tämän läsnäolon voi vaistota musiikista. Se muuttuu painostavammaksi ja siitä tietää, että jokin lähestyy. Ensimmäisen kerran metsästäjä ilmaantuu niitylle ja kohtaus huipentuu eläinten tiivistunnelmaiseen pakojuoksuun, jossa ei olla säästelty vahvoja värejä. Uhkaava tunnelma on onnistuttu luomaan hienosti ja samoin kuin eläimistä huokuva pelko ja pakokauhu.

Seuraavan kerran metsästäjä ilmestyy Bambin ollessa äitinsä kanssa nauttimassa kevään ensimmäisistä ruohonkorsista. Molemmat lähtevät juoksemaan, mutta vain Bambi saapuu perille kotipensaikkoon. Bambin äidin kuolemaa ei näytetä, mutta ilmassa kajahtanut laukaus on kertonut katsojalle jo kaiken. Yksin pimenevässä, talvisessa metsässä vaeltava ja äitiään kutsuva Bambi on todella surullista katsottavaa. Kohtaus on ahdistava ja epätoivoinen, voiko pienelle lapselle olla mikään pahempaa kuin oman vanhemman menetys?

Bambin isä on tähän asti säilynyt kunnioitusta herättävänä, mutta etäisenä hahmona. Nyt sen on kuitenkin otettava vastuu äitinsä menettäneestä Bambista jolla ei ole enää ketään muuta kuin isänsä. Tulevissa Disneyn elokuvissa nähdään enemmänkin vanhempansa menettäviä lapsihahmoja, mutta Bambin äidin kohtalo on ehkä kaikista julmin. Kuolemaa ei voi sanoa kunniakkaaksi eikä ruumis saanut levätä rauhassa, vaan sitä käytettiin ihmisten hyödyksi. Bambi ei koskaan nähnyt äitinsä ruumista ja etäisen isän kanssa tällä ei kai ollut paljonkaan mahdollisuuksia käsitellä tapahtunutta.

Seuraavaksi Bambi nähdään huomattavasti aikuistuneena. On kevät ja rakkaus kukoistaa myös Bambille, Rumpalille ja Kukka-haisunäädälle. Olen aina pitänyt kohtauksesta jossa näistä kolmesta kukin lankeaa vuorollaan naisen pauloihin. Erityisesti Rumpalin hurmannut tyttökani uhkuu sellaista hekumaa, että se huokuu suorastaa ruudun läpi. Ei ihme, että Rumpalilla menivät pasmat totaalisen sekaisin. Bambin ja toisen urospeuran taistelu Felinestä on toteutettu hienosti. Peurat ovat tummasävyisiä ja taustat hehkuvat voimakkaita värejä aina vihreästä ja sinisestä punaisen erisävyihin. Kohtaus on tyylikästä katsottavaa ja tunnelmasta on saatu sopivan tiheä ja jännittävä juuri kohtauksessa tapahtuvien värimuutosten ansiosta.

Elokuvan loppupuolella metsästäjiä saapuu jälleen metsään ja näiden nuotiosta karannut kipinä sytyttää metsäpalon. Värien ja musiikin luoma tunnelma on jälleen henkeä salpaavaa ja kaikessa karuudessaan kaunista.

Elokuva päättyy, kun Feline synnyttää kaksi peuranvasaa. Vaikka olen nähnyt elokuvan monta kertaa, jaksan aina aawitella peurakaksosille jotka katsovat suurin, uteliain silmin ympärillä olevaa maailmaa ja yrittävän nousta huterille jaloilleen. Viimeiseksi kamera zoomaa vielä ylös kalliolle, jolla Bambi seisoo isänsä kanssa. Tuolla samalla kalliolla isä seisoi myös silloin, kun Bambi syntyi. Hetken isä ja poika seisovat kahden, mutta sitten isä poistuu jättäen Bambin yksin seisomaan kalliolle kuin osoituksena siitä, että metsän ruhtinaan arvonimi on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle.

Bambi on yksi omista suosikeistani Disney klassikoiden joukossa. Se lumoaa minut joka katselukerralla kauneudellaan ja realistisuudellaan, viattomuudellaan ja voimallaan. Sen tarina on ajaton, eikä se tarvitse suuria juonenkäänteitä saadakseen katsojan rakastumaan itseensä.

I Bring You a Song