Disney Classic 04: Dumbo

Alkuperäinen nimi: Dumbo
Ensi-ilta: 23. lokakuuta 1941
Kesto: 61 min.
Ohjaajat: Samuel Armstrong, Norman Ferguson, Wilfred Jackson, Jack Kinney, Bill Roberts, Ben Sharpsteen
Tuottaja: Walt Disney
Käsikirjoittajat: Joe Grant, Dick Huemer, Otto Englander, Bill Peet, Aurelius Battaglia, Joe Rinaldi, Vernon Stallings, Webb Smith
Pääosat: Sterling, Holloway, Edward Brophy, James Baskett
Katsottu: DVD, englanniksi

"Did you ever see an elephant fly?" 

Ensimmäisenä lapsuudenmuistona Dumbosta tulee mieleen se järkyttävä piraattikasetti, jonka omistin aikoinani. Siinä englanninkielisen puheen päälle oli yksi ja sama miesääni lätissyt tylsällä ja yksitoikkoisella äänellä suomeksi elokuvan kulkua vailla minkäänlaisia eläytymistaitoja. Onneksi ei tuota karseutta ole tarvinnut enää moneen vuoteen katsoa ja hyllystä löytyy laillinen DVD. Muttei häpeällisestä menneisyydestä sen enempää, siirtykäämme itse elokuvaan.

Dumbon toteutus oli monin tavoin vaatimattomampi ja helpompi kuin monien muiden Disneyn klassikoiden. Tarina oli yksinkertainen ja helposti toteutettavissa, joten sen teko sujui nopeasti pienen miehityksen voimin. Tunnelma säilyi hyvänä ja positiivisena koko valmistusprosessin ajan ja budjetti oli verrattain pieni, lähes kolme kertaa vähemmän kuin edellisenä vuonna ilmestyneessä Pinocchiossa. Elokuvalle ei asetettu suuria tavoitteita vaan se tehtiin silkasta tekemisenilosta. Piirrostyyli on vaatimatonta eikä kovinkaan yksityiskohtaista, mutta silti selkeää ja siistiä. Vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta Dumbo valloitti katsojien sydämet ja elokuva menestyi hyvin. Elokuva ei kestä kuin tunnin, mutta se kertoo kaiken oleellisen ilman kiirettä eikä sen oikeastaan tarvitsisikaan olla pidempi.

Olen aina rakastanut alun kohtausta jossa haikarat tuovat eläinvauvoja odottaville äideille. Tämä kohtaus ilmentää hyvin elokuvan viattomuutta ja sitä tulee väkisin hyvälle mielelle katsellessa onnellisia vanhempia pienokaistensa kanssa. Kuitenkin pian kamera siirtyy rouva Jumboon, joka katselee odottavasti taivaalle, mutta yksikään haikaroiden pudottamista nyyteistä ei laskeudu hänen luokseen. Rouva Jumbon surullisen pettynyt ilme on sydäntä musertavaa.

Hieman myöhemmin rouva Jumbokin saa kuitenkin oman Dumbonsa, joka kuitenkin joutuu välittömästi valtavien korviensa takia muiden norsujen kiusan kohteeksi. Dumbo on pieni, eikä heti ymmärrä muiden naurun olevan pilkkaa sitä itseään kohtaan.

Dumbo on siitä erikoinen päähenkilö, ettei se puhu koko elokuvan aikana sanaakaan ja viestii kaikki tunteensa ilmeillään ja eleillään. Myöskään rouva Jumbolla ei paljon vuorosanoja ole, mutta silti näiden kahden hahmon vuorovaikutus on kuvattu niin uskomattoman kauniilla ja lämpimällä tavalla, ettei sille helposti löydy vertaista. Rouva Jumbo on yksi elokuvamaailman suurenmoisimmista äideistä ja hahmo on niin täynnä rakkautta lastaan kohtaan, että se huokuu kuvaruudun läpi. Rouva Jumbon ja Dumbon yhteisistä kohtauksista tulee mieleen muistot omasta lapsuudesta ja siitä, kuinka tärkeää lapsena oli saada käpertyä äidin turvalliseen kainaloon.

Niin kuin muiden norsujen pilkka ei riittäisi, niin myös sirkukseen tulleet ihmiset pilkkaavat Dumbon korvia ja härnäävät tätä. Ymmärrettävistä syistä rouva Jumbo hermostuu tästä ja mielestäni täysin oikeutetusti antaa lapsensa kiusaajille selkään. Palkaksi lapsensa puolustamisesta äiti erotetaan lapsestaan ja kahlehditaan eristysselliin jota koristavat varoituskyltit hullusta norsusta. Dumbo jää yksin ja on täysin puolustuskyvytön, eivätkä muut norsut halua edes nähdä sitä. Jokainen kiusaamisesta ja syrjinnästä tavalla tai toisella kärsinyt voi tässä vaiheessa samaistua koko sydämellään Dumboon, joka astelee pois lyötynä ja surullisena muiden norsujen käännettyä sille selkänsä.

Tässä vaiheessa elokuvaan tulee mukaan Timotei-hiiri, joka rohkaisee ja tukee Dumboa aina elokuvan loppuun asti. Tuossa pienestä hahmosta paljastuu suuri persoona, joka ei piittaa siitä mitä muut norsut Dumbosta puhuvat vaan on valmis antamaan näille opetuksen Dumbon puolesta ja tekee kaikkensa saadakseen Dumbon piristymään. Jokainen on joskus ollut itseensä jollakin tavoin tyytymätön ja silloin ei voi saada suurempaa palkkiota kuin ystävän joka rakastaa sinussa myös niitä piirteitä, joista olet epävarma tai joista et itse pidä.

Pidän kohtauksista, joissa sirkuksen pellet juhlivat ja puhuvat sisällä teltassa ja näiden liikkeet näytetään varjokuvina telttakankaalla. Kohtauksen perimmäinen tarkoitus on luultavasti ollut rahan säästäminen, mutta silti se toimii hyvin ja on hauska ja omaperäinen.

Dumbo itsekin päätyy sirkuksen pelleksi mokattuaan ohjelmanumeronsa ja aiheutettuaan koko sirkusteltan luhistumisen. Vaikka Dumbon rooli klovnina on menestys, joutuu se kestämään julkista nöyryytystä ja häpeää, eivätkä muut norsut suostu enää tunnustamaan sen olevan edes samaa lajia niiden kanssa. Dumbon suru on käsin kosketeltavaa ja edes Timotein puheet eivät piristä sitä, ennen kuin tämä lupaa viedä Dumbon tapaamaan äitiään.

Baby Mine -kohtaus on joka kerta yhtä sydäntä särkevä ja sitä katsellessa nousevat väkisin kyyneleet silmiin. Äiti ja lapsi ovat samaan aikaan niin lähellä toisiaan, mutta silti niin kaukana. Ne pystyvät näkemään toisensa vain kalterien raosta ja ainut mitä Dumbo pystyy äidissään koskettamaan on sen kärsä. Kun katsoo Dumbon keinumista rouva Jumbon kärsällä tietää, ettei kohtauksen pointti ole norsuissa vaan äidin ja lapsen välisessä suhteessa. Kohtauksessa kuvataan myös muita eläinperheitä, jotka nukkuvat rauhallista unta omissa aitauksissaan. Pian kamera kuitenkin siirtyy taas Dumboon, joka pois lähtiessään säilyttää äitinsä kanssa kärsien välisen kosketuskontaktin niin kauan kuin mahdollista. Viimeiseksi Dumbo luo vielä yhden kaipaavan katseen äitinsä suuntaan ja heiluttaa kärsäänsä hyvästiksi. Kyseessä on ehdottomasti yksi elokuvahistorian surullisimpia ja kauneimpia kohtauksia.

Pian edellisen kohtauksen jälkeen on vuorossa Pink Elephants on Parade. Muistan miten en lapsena sisäistänyt, miksi Dumbon ja Timotein käytös muuttui yllättäen niin hassuksi ja erikoiseksi (nämähän olivat siis juoneet vettä, johon oli kaatunut klovnien viinipullo). Kohtaus on erikoinen ja mielikuvitusrikas vielä tänäkin päivänä, mutta Dumbon ilmestyessä vuonna 1941 ei mitään vastaavaa oltu milloinkaan nähty. Ruudulla näkee mitä ihmeellisimpiä asioita ja muistan miten pienenä suorastaan pelkäsin joitakin osia siitä. Se on kuin suoraan toisesta maailmasta ja kohtaus on todellinen surrealismin mestariteos.

Elokuvan loppupuolella tulevat mukaan ensivaikutelmalta ilkeät ja pahasuiset varikset, joilla vasta hauskaa onkin Dumbon ja Timotein herätessä seuraavana aamuna puusta. Kaksikko ei kuitenkaan kuollakseenkaan muista, miten sinne päätyi. Taisi näillä olla aika hurjat juhlat edellisenä iltana?

Timotei kyllästyy varisten naljailuun ja alkaa näidenkin kuulla kunniansa, jonka jälkeen variksista paljastuu toinen puoli ja nämä osoittautuvat loppujen lopuksi ihan reiluiksi kavereiksi. Varikset ovat vakuuttuneita Dumbon lentokyvystä, mutta Dumboa vakuuttaakseen nämä sepittävät tarinan 'taikasulasta' rohkaistakseen tätä. Dumbon lopulta onnistuttua nousemaan korvilleen ja kääntämään heikkoutensa voitoksi, katsojan täyttää onni ja ylpeys pienen norsun puolesta.

Elokuva huipentuu sirkusteltassa, jossa Dumbokin ymmärtää lentokyvyn olevan lähtöisin siitä itsestään eikä taikasulasta. Dumbon lentäessä kunniakierrostaan teltan ympäri opetuksen saavat niin sirkusväki kuin toiset norsut, joiden päälle Dumbo tykittää kärsällisen maapähkinöitä. Tuo kohtaus jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen, ilkeydellä on paskainen loppu!

Lentävästä norsusta tulee nopeasti tähti ja sensaatio ja elokuvassa nähdään hauskoja "lehtileikkeitä" Dumbon saavutuksista. Elokuvan valmistumisen aikoihin oli sota käynnissä ja yksi noista lehtileikkeistä esitteleekin meille "Dumbopommittajat". Katsojan ja Dumbon kannalta on myös helpotus, että rouva Jumbo pääsee vapaaksi ja takaisin lapsensa luo.

Elokuva käsittelee hienosti erilaisuutta ja syrjintää, joka ei valitettavasti maailmasta koskaan lopu. Dumbo opettaa, että meistä jokaisella on jokin vahvuus joka meidän on vain löydettävä ja että heikkoudetkin voi kääntää omaksi voitokseen.

Baby Mine