Ensi-ilta: 27. syyskuuta 1947
Kesto: 70 min.
Ohjaajat: Jack Kinney, Hamilton Luske, Bill Roberts, William Morgan
Tuottaja: Walt Disney
Käsikirjoittajat: Homer Brightman, Harry Reeves, Ted Sears, Lance Nolley, Eldon Dedini, Tom Oreb
Pääosat: Walt Disney, Clarence Nash, Pinto Colvig, Edgar Bergen
Katsottu: DVD, englanniksi
"You know, you worry too much. In fact, everybody worries too much."
Vaikka Pennitön ja suruton on löytynyt DVD -hyllystäni jo jonkin aikaa, en ollut sitä aikaisemmin katsonut. Pinocchiosta tuttu Samu Sirkka toimii oppaanamme tässä elokuvassa, joka käsittää kaksi lyhyehköä animaatio elokuvaa joiden väliosissa nähdään pätkä myös live actionia. Samu valittiin elokuvaan ns. katsojan johdattajaksi, koska se muistettiin positiivisena ja toiveikkaana sekä tuttuna hahmona. Elokuvan Pennitön ja suruton teemat ovat toivon ja hyvänmielen tuominen ihmisille, joiden yllä lepäsi vielä hiljattain päättyneen sodan tuoma alakulon varjo. Cliff Edwards myös jatkoi työtään elokuvassa Samu Sirkan äänenä, kuten alunperin Pinocchiossa.
Kuten jo mainitsin, elokuvassa kerrotaan kaksi tarinaa. Ensimmäinen kertoo Bongo nimisestä sirkuskarhusta ja toinen pohjautuu tuttuun tarinaan Jaakko ja pavunvarsi, jonka pääosassa nähdään tuttuakin tutummat Mikki, Aku ja Hessu. Näistä molemmista työstettiin alunperin omia kokoillan elokuviaan, mutta sota toi mukanaan monia muutoksia; yhteydet Eurooppaan katkesivat, useat animaattorit joutuivat lähtemään armeijaan eikä taloudellisessa tilanteessa ollut hurraamista. Niinpä Fantasian inspiroimana Disneyllä työstettiin kokoillan elokuvia yhdistelemällä lyhytanimaatioita ja niin myös nämä kaksi tarinaa yhdistyivät yhdeksi elokuvaksi.
Vaikkei animaation laatu nousekaan samalle tasolle kuin esim. Lumikissa ja Bambissa, on se silti siistiä, toimivaa ja sympaattista. Elokuvan alussa kuultava Samu Sirkan esittämä kappale I'm a Happy-Go-Lucky Fellow oli alunperin suunniteltu Pinocchioon, mutta jätettiin sittemmin pois elokuvasta.
Bongo-tarinan laulaja-kertojana toimii Dinah Shore, joka oli tuohon aikaan varsin suosittu laulaja. Bongossa hahmot eivät puhu vaan Dinah Shoren tehtävänä on pitää kerronnallaan katsoja ajan tasalla hahmojen mielialoista, tunteista ja ajatuksista. Bongoa katsoessa minulle tuli vahvasti mieleen Dumbo, sillä animaatio näiden kahden elokuvan välillä oli melko samanlaista ja sirkusmiljöö tietysti lisäsi yhtäläisyyttä. DVD:llä olevasta lyhyestä dokumentista selvisikin, että Bongosta suunniteltiin alunperin itsenäistä jatko-osaa Dumbolle. Tarkoituksena oli käyttää tuttuja paikkoja ja lisätä myös Dumbosta tuttuja hahmoja elokuvaan, mutta tämä hanke ei sittemmin toteutunut. Olisi kieltämättä ollut mielenkiintoista nähdä Bongo omana elokuvanaan yhdistettynä Dumbosta tuttuihin elementteihin.
Bongo ei lahjakkuudestaan ja menestyksestään huolimatta vietä auvoista elämää sirkuksessa vaan sitä kohdellaan tylysti ja epäarvostavasti. Niinpä Bongo pakeneekin heti tilaisuuden tullen luontoon ja nauttii ensimmäisistä hetkistään luonnossa täysin siemauksin, vaikka saakin myöhemmin oppia ettei elämä luonnonhelmassakaan ole pelkkää juhlaa. Bongo rakastuu tyttökarhuun, mutta väärinkäsityksen myötä on vähällä menettää tyttönsä kilpakosijalle. Vankeudessa kasvaneelle Bongolle kukaan kun ei ole kertonut, että luonnossa karhut osoittavat rakkautensa läpsäisyllä. Lopulta Bongo kuitenkin ymmärtää Lulubellen läpsimiset rakkaudentunnustuksiksi, näyttää kilpakosijalleen kuka on suloisen tyttökarhun todellinen rakkaus ja saa kuin saakin tyttönsä. Tarinassa kuultavat lauluosuudet ovat kauniita, mukaansatempaavia ja sellaisia, joita todella odottaa kuulevansa tämän aikakauden Disney-elokuvassa.
Bongon tarinan päätyttyä Samu Sirkka johdattaa meidät seuraavan tarinan äärelle, jonka kertojana on vatsastapuhuja Edgar Bergen. Ennen Mikki ja pavunvarsi -tarinan alkua näemme annoksen livea ctionia, jossa mr. Bergen esittelee vatsastapuhujan taitojaan.
Mikki ja pavunvarsi -elokuvaa kehitellessä Disneyn studiolla oli omat epäilyksensä siitä, miten aikaisemmin vain lyhytanimaatioissa esiintyneet hahmot menestyisivät kokoillan elokuvassa. Vaikka lopullinen elokuva jäikin erinäisistä syistä lyhyemmäksi kuin mitä alunperin oli tarkoitus, on lopputulos viihdyttävä ja toimiva. Disneyllä Mikkiä pidettiin hyvänä valintana päähenkilöksi siksi, että tämä oli pariinkin otteeseen aikaisemmin seikkaillut samassa lyhytanimaatiossa jättiläisen kanssa. Kumppaneikseen Mikki sai elokuvaan Akun ja Hessun, jotka olivat myös suosittuja ja tuttuja hahmoja lyhytanimaatioista. Itse Walt Disney tunnetaan Mikin alkuperäisenä ääninäyttelijänä ja hän hoitaa myös tässä elokuvassa kaikki Mikin vuorosanat, mutta tämä jäi viimeiseksi kerraksi kun Walt tulkitsi hahmoa yksin. Myös Mikki ja pavunvarressa laulut ovat kauniita ja aidon disneymäisiä.
Tarina alkaa siitä, kun ilkeä jättiläinen on sieppaa kauniin kultaisen harpun, joka on pitänyt Onnenlaaksossa yllä rauhaa ja yltäkylläisyyttä. Kun kyseinen harppu on jättiläisen vankina, muuttuu Onnenlaakso täysin jolloin sen asukkaat ajautuvat epätoivoon ja nälänhätään. Myös talonpoikina nähtävien Mikin, Akun ja Hessun on myytävä lehmänsä, jotta he saisivat ruokaa tilalle.
Elokuvassa ei näytetä hahmoja, joiden kanssa Mikki vaihtaa lehmänsä taikapapuihin. Disneyllä kuitenkin suunniteltiin niinikään Pinocchiosta tuttuja Rehti Repoa ja Kimi Keppostinta kyseisiin rooleihin, mutta tätä ideaa ei kuitenkaan toteutettu. Sen sijaan DVD:llä olleen dokumentin ohessa esitettiin pätkä vuodelta 1940, jolloin elokuva oli vielä tuotantovaiheessa. Tässä pätkässä Mikki vie lehmänsä kuningattarelle, joka muistuttaa hämmästyttävästi Minni Hiirtä. Kuningatar luulee lehmää lahjaksi, eikä hämmentynyt Mikki saa erehdystä korjatuksi. Kuningatar kuitenkin haluaa kaikesta huolimatta palkita uskollisen talonpojan ja lahjoittaa tälle sukunsa aarteena säilyneet taikapavut.
Taikapavuista kasvaa valtava pavunvarsi, jota pitkin kolmikko pääsee kapuamaan ylös jättiläisen linnaan notkuvien ruokapöytien ääreen ja pelastavaan kultaista harppua. Jättiläisen hahmo ei osoittautunut kovinkaan hurjaksi tai ilkeäksi, mutta typeräksi ja hieman äkkipikaisesti toimivaksi kylläkin.
Itselläni ei ollut kovinkaan suuria odotuksia elokuvan varalle, mutta loppujen lopuksi se oli oikeastaan melko positiivinen yllätys. Se ei yllä tunnetuimpien Disney klassikoiden tasolle, mutta se on silti viihdyttävä ja siinä on aitoa Disney-henkeä.
Say It With a Slap
Tässä kappaleessa on jotain aivan uskomattoman söpöä! Minäkin rupean läpsimään kaikkia joista tykkään, ottakaa siis kohteliaisuutena jos käyn naamalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti