Ensi-ilta: 25. joulukuuta 1963
Kesto: 76 min.
Ohjaaja: Wolfgang Reitherman
Tuottaja: Walt Disney
Käsikirjoittaja: Bill Peet
Pääosat: Karl Swenson, Junius Matthews, Rickie Sorensen, Richard Reitherman, Robert Reitherman
Katsottu: DVD, englanniksi
"It's a miracle, ordained by Heaven. This boy is our king."
Vaikka olen nähnyt elokuvan Miekka kivessä jo ihan pikkuisena ei siihen liity paljonkaan nostalgisia muistoja. Veljeni sain tuon VHS:n lahjaksi vuonna jotain eikä häntä aina huvittanut antaa ärsyttävän pikkusiskonsa katsoa sitä. Vanhetessaan veljeni hieman heltyi ja salli minun lainata leffan toisinaan. Lopulta veljeni kasvettua ulos animaatioelokuvista pöllin videon kokonaan itselleni ja myöhemmin hankin vielä DVD:nkin.
Elokuva perustuu T.H. Whiten samannimiseen romaaniin, jonka Bill Peet aikoinaan esitteli Walt Disneylle. Disney rakastui kirjaan ja sen elävästi kuvattuihin hahmoihin sekä innostui taikuuden animaatiopotentiaalista. Niinpä Disney pisti Peetin työstämään käsikirjoitusta, mikä oli animaatioelokuvissa harvinaista siihen aikaan sillä yleensä tämä vaihe toteutettiin kuvakäsikirjoituksena. Bill Peet on tunnustanut hankalan suhteensa Waltiin vaikuttaneen Merlinin hahmoon ja kertoo elämänkerrassaan näin: "Kirjassaan T.H. White kuvaa velhoa vanhaksi jääräpääksi, riidanhaluiseksi ja temperamenttiseksi, joskus leikilliseksi ja huippuälykkääksi. Walt ei ollut suoranaisesti jääräpää eikä hänellä ollut partaa, mutta hän oli isoisä ja aikamoinen hahmo itsekin, ja piirtäessäni Merliniä lainasin hänelle jopa Waltin nenää."
Miekka kivessä oli ensimmäinen ohjaustyö, jonka eräs Disneyn yhdeksästä vanhasta miehestä sai hoitaakseen yksin. Wolfgang "Woolie" Reitherman oli ollut animaattorina Disneyllä vuodesta 1933 ja oli ollut aikaisemmin mukana ohjaamassa Prinsessa Ruususta ja 101 dalmatialaista.
Miekka kivessä ei ole koskaan tehnyt minuun kummoistakaan vaikutusta ja se on kokonaisuudeltaan melko vaisu. Animaatio on tasaisen hyvää koko elokuvan ajan, mutta ei sen enempää. Siinä ei ole mitään uutta ja omaperäistä mikä saisi katsojan pauloihinsa vaan se on todella yksinkertaista ja sarjakuvamaista. Hahmot ovat makuuni liian koomisia ja jäävät aika etäisiksi. Parissa viime klassikossa suuresti hypettämäni pahispuolikaan ei ole tässä elokuvassa kummoinenkaan eikä tarjoa juuri minkäänlaista vastusta.
Ajatuksena elokuva kuningas Arthurin poikavuosista on erittäin kiinnostava, mutta siitä ei valitettavasti ole saatu paljonkaan irti ja mielestäni elokuva olisi toiminut paljon paremmin jos se olisi ollut huomattavasti synkempi. Miekka kivessä alkaa todella hienosti ja siinä olisi lähtökohdat todella hienoon elokuvaan, mutta prologin jälkeen elokuva menee aikamoiseksi höpsötykseksi ja tyhjänjauhamiseksi. Lisäksi Englannin kuninkaattomuuteen ja taikamiekkaan ei viitata juuri lainkaan alun jälkeen, kunnes koittaa turnajaisten aika joiden tuoksinassa Arthur sattumalta löytää kiveen isketyn miekan, jonka katsoja saattaa muistaa mainittaneen elokuvan alussa.
Myöskään elokuvan äänimaailma ei jäänyt mieleeni kovinkaan ihmeellisenä. Olen aikaisemmin katsonut elokuvan suomeksi ja katsoin sen nyt ensimmäistä kertaa englanniksi, eikä edes alkuperäisdubbi nostanut panoksia kovinkaan paljon korkeammalle. Ääninäyttelijät tekevät työnsä tasaisen hyvin, mutta yksikään ääni ei jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. Archimedes-pöllön alkuperäiseen ääneen hieman petyin ja voisin tämän hahmon kohdalla jopa sanoa pitäväni enemmän suomenkielisestä äänestä, joka sopii hahmolle paremmin ollessaan arvokkaampi ja kaikentietävän oloinen. Kuitenkin alkuperäinen ääni on persoonallinen ja hauska, vaikkei hahmolle täydellisesti sovikkaan.
Myös Kayn alkuperäisääni kuulosti turhan fiksulta näinkin hidasjärkiselle ja jurolle hahmolle, kun taas suomidubissa ääni toi paremmin esiin hahmon jöröyden ja yksinkertaisuuden. Arthurilla puolestaan oli kolme dubbaajaa enkkuraidassa jonka voi selvästi kuulla elokuvasta ja suomidubbiin tottuneena hahmo kuulosti paikoin melkein liiankin vanhalta, mutta muuten ääni oli englanniksi paljon parempi. Merlinin ääni oli myös ehdottomasti parempi englanniksi, sillä se oli vähemmän koominen kuin suomidubissa, kuulosti hyvinkin velhomaiselta ja taipui mutkattomasti hahmon tunnetilojen mukaan.
Merlin on muissa kuningas Arthurin legendaan perustuvissa elokuvissa antanut itsestään mystisen ja hieman pelottavankin kuvan, minkä takia elokuvan hullunkurista velhoa on hieman vaikea sulattaa. Vaikka hahmo lateleekin viisauksia ja toimii Arthurin opettajana ei hahmo täysin lunasta odotuksia. Velhon 'lemmikki' Archimedes-pöllö puolestaan taitaa olla suosikkihahmoni koko elokuvassa eikä tästä tehdä perinteistä hullunsöpöä ja -tyhmää eläinhahmoa vaan tältä hahmolta kuullaan elokuvan viisaimmat kommentit sekä sopivassa mittasuhteessa myös pahansisuista ärhentelyä. Hahmo on toki myös hauska ja usea elokuvan nähnyt varmasti muistaa kohdan jossa Archimedes on tikahtua nauruun tämän räkättäessä vahingoniloisesti Merlinille. Hulvatonta!
Arthurin pitäisi olla elokuvan keskeisin hahmo, mutta tämä jää väkisin hieman Merlinin ja Archimedeksen varjoon. Luonteen lähtökohdat ovat kuitenkin hyvät tämän ollessa jalomielinen ja utelias, mutta kuitenkin sisimmässään hieman epävarma ja tietämätön siitä mitä odottaa tulevaisuudelta. Liika itsevarmuus söisi lopulta pohjan, sillä vastikään kuninkaaksi kruunattu tavallinen poika on huomattavasti sympaattisempi tällaisenaan eli vaatimattomana ja hämmentyneenä.
Matami Mimmi on ehkä yksi vähinten karmivimmista pahiksista kuunaan. Hahmo on enemmänkin kuin pahainen teini angstissaan ja puhuessaan enemmän kuin tekee. Hahmo on myös ulkoisesti tylsä ja pilakuvamainen, mikä ei vain toimi pääpahiksen kohdalla vaan sopisi paremmin jopa pahiksen ykköskätyrille. Näin humoristisesti piirretty hahmo jättää itsestään vain hajuttoman ja mauttoman kuvan eikä herätä samanlaista pelkoa ja kunnioitusta kuin realistisiksi piirretyt pahishahmot.
Muksuna pidin kovasti kohtauksista joissa Arthur ja Merlin muuttuvat erilaisiksi eläimiksi samalla kun Merlin opettaa Arthurille erilaisia asioita maailmasta ja siellä selviytymisestä. Samoin Matami Mimmin ja Merlinin kaksintaistelu jossa nämä niin ikään ottavat erilaisten eläinten hahmoja on ikimuistoinen. Erityisesti näistä eläin-jaksoista on jäänyt mieleen Arthuriin ihastuva tyttöorava jonka on eleidensä ja ääntelynsä puolesta todella suloinen ja sympaattinen. Tätä eläimiksi muuttumista tuntui kuitenkin nykyisin ajateltuna kestävän liiaksikin asti ja ennemmin olisi voinut välillä tapahtua jotain, mikä olisi keskittynyt enemmän pääjuoneen ja sen syventämiseen.
Kohtaus jossa Arthur vetää miekan kivestä on hieno ja maaginen, mutta siinäkin olisi voinut olla selkeämpää johdatusta. Nyt Arthur vain tajuaa kesken turnajaisten unohtaneensa Kayn miekan lontoolaiseen majataloon, mutta koska kukaan ei ole paikalla avaamassa ovea hän päätyy hakemaan sattumalta läheisellä kirkkomaalla hylättynä lojuvan miekan.
Olen sanonut tässä aika paljon kaikkea negatiivista ja vaikka lähtökohtiensa puolesta elokuvassa olisi ollut potentiaalia parempaankin kokonaisuuteen ei se tarkoita, että elokuva olisi läpeensä huono. Sillä on omat viihdyttävät hetkensä ja se sopii katseltavaksi silloin, kun tekee mieli katsoa jotain hauskaa ja kevyttä, mikä ei vaadi tiivistä keskittymistä ja vakavoitumista.
Elokuvan alku
Myös tässä elokuvassa on ikimuistoinen satukirja-aloitus ja todella näyttävä aloitus muutenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti