Ensi-ilta: 10. heinäkuuta 1981
Kesto: 79 min.
Ohjaajat: Ted Berman, Richard Rich, Art Stevens
Tuottajat: Ron Miller, Wolfgang Reitherman, Art Stevens
Käsikirjoittajat: Larry Clemmons, Ted Berman, David Michener, Peter Young, Burny Mattinson, Steve Hulett, Earl Kress, Vance Gerry
Pääosat: Mickey Rooney, Kurt Russeell, Pearl Bailey
Katsottu: DVD, englanniksi
"And we'll always be friends forever. Won't we?"
Kun mietin lapsuuden suurimpia Disney suosikkeja, on Topi ja Tessu yksi ehdottomasti tärkeimmistä nimistä. Vaikka nykyisin muutama muu klassikko on kirinyt sen ohi suosikkilistallani, nousee se silti edelleen itselleni rakkaimpien Disney animaatioiden joukkoon.
Elokuva oli käännekohta studiolle, sillä sen alkuvaiheessa olivat vielä mukana tunnetut animaattorit Wolfgang Reitherman, Frank Thomas ja Ollie Johnsson, jotka olivat alalla konkareita ja työskennelleet Disneyllä vuosia. He kuitenkin vain saattoivat työn alkuun, ennen kuin väistyivät sivuun jättäen lopun työn nuorille, alalla vasta vähänaikaa olleille animaattoreille. Topi ja Tessu on siis päätti usean legendaarisen ja lahjakkaan miehen uran, mutta se myös aloitti uuden vaiheen Disneyn historiassa ja oli ponnahduslautana tulevaisuudessa ilmestyneille, suurta suosiota saavuttaneille animaatioille.
Elokuvan animaatio on melko neutraalia ja yksinkertaista, mutta kuitenkin siistiä ja sitä on ilo katsella. Erityisesti nuoret Topi ja Tessu ovat todella suloisia ja hurmaavia pikkueläimiä, jotka tekisi kovasti mieli ottaa syliin siliteltäviksi. Maisemat ovat karuja ja niissä käytetyt värisävyt ovat maanläheisiä, mutta tällainen pelkistetty tyyli sopii mielestäni elokuvaan mainiosti tuoden sen tapahtumaympäristönä olevan luonnon parhaiten esiin juuri sellaisenaan.
Hahmokaarti on miellyttävä ja jokainen hahmo on selkeä omanlaisensa persoona, eivätkä epämieluisimmatkaan hahmot ole minkäänlaisia rasitteita. Eniten pidän pääkaksikosta, joista Tessusta aavistuksen enemmän. Kaksikko kuitenkin täydentää toisiaan ja tärkeintä on se, mitä nämä yhdessä muodostavat.
Elokuva alkaa rauhallisella luontokuvalla, jonka rauhaa ei riko mikään muu kuin satunnaiset lintujen äänet jossain taustalla. Vähitellen kuitenkin tunnelma tiivistyy, musiikki muuttuu nopeammaksi ja katsoja voi tuntea, miten jokin lähestyy. Pian ruudulla nähdään kettu, pikkuisen Topin äiti, joka pakenee metsästäjää henkensä edestä. Katsoja kulkee tuulen lailla kiitävän ketun mukana aina maatalon aidalle asti, jonne se jättää poikasensa. Metsästäjän kuitenkin saavuttaessa kettua se lähtee jälleen liikkeelle ja hetken kuluttua ilmaa halkoo metsästysaseen laukaus. Elokuva alkaa todella dramaattisissa tunnelmissa, kun pieni Topi jää orvoksi. Onneksi apu on lähellä ja Topi saa uuden kodin ja turvapaikan Hilma-muorin luota.
Samaan aikaan naapurissa asuva metsästäjä Aatu Remunen tuo kotiin vanhan metsästyskoiransa Pösön kaveriksi uuden tulokkaan, pienen pennun josta on myös tuleva ajokoira - Tessun. Pösö suhtautuu uuteen tulokkaaseen hieman yrmeästi, mutta jo ensimetreillä on selvää, että häijystä ja piittaamattoman oloisesta ulkokuorestaan huolimatta Pösö on kiintynyt pentuun ja ottaa sen suojatikseen. Vaikka Pösö pelkää tulevansa syrjäytetyksi ykkösajokoirana se tuntee olevansa vastuussa Tessusta ja luo tähän tiiviin, melkein isällisen suhteen. Itse pidän kovasti näiden kahden koiran välisestä suhteesta toisiinsa ja erityisesti vanhempana olen alkanut arvostamaan sitä.
Elokuvan kantavana teemana on ystävyys, sen tärkeys ja miten siitä on pidettävä huolta vastoinkäymisten edessä. Nuori Topi on ihastuttavan rasavilli omien teidensä tallaaja, joka ei pelkää ottaa riskejä. Tessu tuntuu pentuna olevan Topia huomattavasti arempi ja hieman ujo, mutta on todella innokas ajokoiran alku vaikkei tuo oikein ymmärrä kaikkea mitä siihen liittyy ja millaisia uhrauksia se häneltä vielä tulee vaatimaan. Kaksikko täydentää toisiaan loistavasti ja jokainen joka on joskus kasvanut erilleen lapsuuden parhaasta ystävästä, voi tavallaan samaistua siihen mitä nämä kaksi käyvät elokuvassa läpi. Ystävysten side on niin vahva, että vielä eri teille ajautumisensa jälkeen sen siemen kytee kaikkien muiden tunteiden alla eikä siitä ole helppo päästää irti.
Kaksikon lapsuus tuntuu kuluvan vähän turhan nopeasti ja olisin kaivannut jotain pientä lisätoimintaa siihen jolloin ketun ja koiran ystävyys olisi syventynyt entisestään, kuitenkaan viemättä huomiota elokuvan keskeisistä teemoista. Sen sijaan sivuroolissa olevien lintujen toukkajahti ei ole oikein koskaan erityisemmin kiinnostanut ja tämän sijaan aikaa olisi voitu käyttää enemmän nimenomaan Topin ja Tessun läpikäymien tunteiden kuvaamiseen. Erityisesti Tessun henkistä tasapainoilua omistajansa ja ystävänsä välillä olisi voinut olla enemmän.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Pösön oli tarkoitus kuolla junaonnettomuudessa, mutta Stevensin päätöksestä kohtausta muutettiin. Elokuvaan olisi tullut aika paljon lisää dramatiikkaa jos alkuperäinen ajatus Pösön kuolemasta olisi pitänyt, jolloin myös Tessun viha Topia kohtaan olisi ollut oikeutetumpaa. Topia ei kuitenkaan voi mitenkään yksin syyttää Pösön kohtalosta, tapahtunut oli kuitenkin puhdas vahinko. Pösön täytyy kuitenkin olla aikamoinen sissi, kun selvisi yhteentörmäyksestä junan kanssa, normaalisti kun tilanteesta jäisi jäljelle lähinnä palasia keräiltäväksi. Vai ehtikö koira sittenkin hyppäämään? Pudotus oli kuitenkin korkea, ei siitä hyppäämälläkään ilman minkäänlaisia naarmuja selviäisi, joten kyllä se ainakin Pösön murtuneen jalan selittäisi. No, kyse on kuitenkin Disneyn koko perheelle suunnatusta animaatioelokuvasta joten annettakoon tämä epäkohta anteeksi.
Kohtaus jossa muori jättää Topin metsään on joka kerta yhtä sydäntä musertava ja avaa välittömästi kyynelkanavat. Kohtaus on niin surullinen ja... lopullinen, että se vetää tunteikkuudessaan vertoja jopa Disneyn elokuvissa tapahtuneille kuolinkohtauksille. Topi on juuri menettänyt parhaan ystävänsä ja heti perään sen on katkaistava side ihmiseen, joka piti siitä huolta kun se jäi orvoksi. On suoranaista tuskaa katsoa Topin etääntyvää hahmoa, kun Hilma-muori ajaa pois luonnonsuojelualueelta.
Topin kohtaamisesta Kikin kanssa olen vähän ristiriidassa itseni kanssa. Elokuvan etenemisen kannalta on tärkeää, että Topi tapaa Kikin ja pääsee tämän avulla takaisin kiinni elämään, mutta toisaalta Kiki tuntuu pyyhkäisevän kaikki vasta vähän aikaa sitten tapahtuneet kauheudet pois Topin mielestä vähän liian helposti. Olen myös itse hahmonkin kanssa ristiriidassa, sillä Kiki on samalla suloinen ja hurmaava, mutta myös hieman ärsyttävä ja no... nainen, en osaa sitä muutoin kuvata.
Elokuvan loppupuoli on silkkaa hunajaa. Vanhoista ystävistä on nyt tullut vihollisia ja näiden yhteenotot ovat surullista, pelottavaa ja henkeäsalpaavaa katsottavaa. Pidän paljon kohtauksesta jossa Topi ja Tessu kiertelevät toisiaan hampaat paljastettuina, toinen valmiina tappamaan ja toinen valmiina taistelemaan oman ja naaraansa hengen puolesta. Lempeä ja suloinen Tessu on käännetty hienosti varteenotettavaksi ja pelottavaksi uhaksi.
Karhutaistelu on todella eeppinen ja hieno kohtaus. Tessu on valmiina uhraamaan oman henkensä isäntänsä puolesta, mutta on selvästi alakynnessä valtavaa karhua vastaan. Vaikuttavaa on myös, miten Topi viime hetkellä palaa auttamaan uupunutta Tessua, pitäen tätä sydämessään yhä parhaana ystävänään. Taistelu etenee hienosti eikä Topin voimia liioitella vaan se on edelleen pieni ja hauras kettu vastassaan monta kertaa suurempi karhu. Karhun koko osoittautuukin sen tappioksi, kun puunrunko pettää sen alta suistaen sekä sen, että Topin alas vesiputoukselta.
Yksi itselleni rakkaimmista kohtauksista on heti karhutaistelun jälkeen, kun Aatu on ampumaisillaan taistelusta uupuneen Topin ja Tessu astuu näiden väliin. Koko elokuvan ajan kahden välillä paininut Tessu tietää, ettei se voi milloinkaan valita isäntänsä ja ystävänsä väliltä eikä se halua enää katsoa näiden keskinäistä vihanpitoa. Senkin uhalla, että Aatu olisi valmis posauttamaan myös Tessun päiviltä vihastaan kettua kohtaan, koira seisoo järkkymättömänä parhaan ystävänsä suojakilpenä. Aatu on kuitenkin pohjimmiltaan kunnon ukko ja tämän rakkaus koiraansa kohtaan voittaa vihan kettua kohtaan. Ah, kyynelkanavat auetkoon jälleen!
Elokuvan loppukohtaus Tessun kodin pihalla on kaunis ja haikea, kameran siirtyessä Tessusta vähitellen kauemmas aina läheisen kukkulan laella istuvaan Topiin. Kohtauksen kruunaa taustalla kuultavan sanat ystävysten lapsuudesta, jolloin ne vannoivat toisilleen ikuista ystävyyttä. Ja vaikka he ajautuivat eri teille, onnistuivat he säilyttämään ystävyytensä ja oppivat, miten tärkeää ja arvokasta se todella on.
Goodbye May Seem Forever
Mitä tästä nyt sanoisi... itkekää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti