Kustantaja: Scholastic / WSOY
Sivumäärä: 391 / 354
Julkaistu: 1. syyskuuta 2009 / 2010?
Genre: seikkailu, sci-fi
Saatuani The Hunger Gamesin luettua tuntui luontevalta tarttua seuraavaksi teoksen jatko-osaan, Catching Fireen. Omasta mielestäni se ei yllä täysin edellisen osan tasolle, mutta on silti loistava, nerokas ja koukuttava teos. Varoituksena sanottakoon, että seuraava teksti sisältää hieman juonipaljastuksia.
Catching Fire on tyypillinen trilogian keskiosa, mutta hoitaa sen kunnialla. Kirjassa viitataan edellisen osan tapahtumiin ja kerrotaan, miten ne ovat vaikuttaneet hahmoihin. Lisäksi se luo pohjaa viimeisen osan tapahtumille ja antaa maistiaisia siitä, mitä trilogian viimeiseltä osalta on odotettavissa. Trilogian toisessa osassa Peeta ja Katniss ovat lähdössä Panemin vyöhykkeille voittajakiertueelle, juhlistaakseen voittoaan edellisessä Nälkäpelissä. Tietenkään kaikki ei suju mutkitta ja itse Panemin presidentti Snow syyttää Katnissia tämän yllyttäneen ihmisiä kapinaan Capitolia vastaan. Snow vannottaa Katnissia käyttäytymään kunnolla kiertueella ja pitämään yllä tekaistua suhdettaan Peetaan tai käy hullusti. Yrityksestä huolimatta suunnitelmat menevät metsään ja jo ensimmäisellä vieraalla vyöhykkeellä ovat kapinan merkit ilmassa. Ongelmia tulee lisää, kun koittaa uuden Nälkäpelin aika. Tuleva peli on oleva 75 eli on neljännesjuhlan aika ja sen kunniaksi tribuutit (mies ja nainen) valitaan kunkin vyöhykkeen elossa olevien voittajien keskuudesta. Koska Katniss on ainut vyöhykkeeltä 12 voittanut nainen, on hänen kohtalonsa lähteä jälleen areenalle. Odotettavasti Peeta ilmoittautuu vapaaehtoiseksi miestribuutiksi suojellakseen Katnissia eli kaksikko on jälleen yhdessä mukana Nälkäpelissä.
Tässä kirjassa pääsevät kolmiodraaman ainekset Peetan, Katnissin ja Galen välillä kunnolla esille, kun Gale ilmaisee olevansa kiinnostunut Katnissista muutenkin kuin vain ystävänä. Katniss puolestaan ei tunnu tietävän, mitä hänen pitäisi tehdä tai mitä hän haluaa. Itse olisin pitänyt enemmän jos Galen ja Katnissin välit olisivat pysyneet pelkästään kaveripohjalla, mutta minkäs teet. Kolmiodraama ei kuitenkaan ota liian keskeistä osaa tarinassa vaan se kulkee sivujuonena ja tarinan pääpointti on selkeästi toisaalla.
Cathing Fire on rakennettu hienosti, mukana paljon maan epävakaaseen asemaan viittaavia asioita joihin liittyy myös pelkoa ja kuolemaa, mutta toisaalta mukaan mahtuu myös arkisia, kauniisti kerrottuja kohtauksia. Katnissin ja Peetan vierailu vyöhykkeellä 11 on todella upea kohtaus, jonka kohdalla pala nousi kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Pidin myös kovasti uudesta Nälkäpeli areenasta, idea kellosta ja jokaisen tunnin kohdalla tietyillä alueilla tapahtuvat erilaiset kauheudet olivat nerokkaita! Kirjassa ei kuitenkaan kerrottu kaikista ja osa vain sivuttiin etäisesti ja olisin kernaasti kuullut näistä lisää. Catching Firessa itse Nälkäpeliin on käytetty paljon vähemmän sivuja kuin ensimmäisessä osassa, mutta peliin keskittyvä osuus on kauttaaltaan suurenmoinen. Jos elokuvantekijät suinkin osaavat työnsä niin valkokankaalla tullaan takuulla näkemään jotain ilmiömäistä.
Kirjaan mahtuu myös uusia hahmoja ja osa vanhoista esitellään paremmin. Keskeisimmät uudet hahmot ovat tietenkin Nälkäpelin uusvanhat tribuutit. Mitään suurta uutta suosikkia kirjasta ei löydy, mutta eniten pidin Johanna Masonista. Johannassa viehättää tämän kylmä, aggressiivinen ja päämäärätietoinen asenne eikä nuori nainen jää pyörittelemään peukaloitaan tukalassakaan tilanteessa vaan antaa veitsen laulaa.
Kirjan päätös jättää avoimeksi monta asiaa, se on suorastaan räjähtävä ja sen jälkeen janoaa uutta osaa yhtä paljon kuin edellisen osan jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti