Mockingjay

Kirjailija: Suzanne Collins
Kustantaja: Scholastic / WSOY
Sivumäärä: 390 / 362
Julkaistu: 24. elokuuta 2010 / 2010?
Genre: seikkailu, sci-fi

Olkaatten varoitettuja, sillä seuraava teksti tulee sisältämään juonipaljastuksia runsaalla kädellä sillä koin, etten pysty ilmaisemaan tunteitani selkeästi ilman että viittaisin erinäisiin kirjan tapahtumiin.

Edellisen Nälkäpelin päätyttyä mitä odottamattomimpaan käänteeseen on Katniss ja muutama muu peliin osallistunut onnistuttu pelastamaan Vyöhykkeelle 13, jonne kapinalliset ovat rakentaneet tukikohtansa ja jonne Capitolin valta ei yllä. Kuitenkin Capitol on saanut vangikseen joukon muita joiden uskotaan omaavan kallisarvoista tietoa kapinan liikkeistä ja näiden henkilöiden joukossa on myös Peeta. Käsillä ovat viimeiset ratkaisevat hetket ennen kuin Capitol kukistetaan ja Snow syöstään vallasta. Kysymys vain kuulu, suostuuko Katniss ottamaan vastaan tehtävänsä kapinan keulakuvana, Matkijanärhenä.

Sota on syttynyt eikä lukijaa säästellä järkytyksiltä. Kirja alkaa kohtauksella, jossa Katniss seisoo kotivyöhykkeellään joka pommitettiin raunioiksi heti Nälkäpelin neljännesjuhlan päätyttyä. Yhdeksänkymmentä prosenttia vyöhykkeen asukkaista kuoli. Tämä oli ensimmäinen järkytys, heti kirjan alkuun pamautetaan tieto että päähenkilön kotikaupungin asukkaista lähes kaikki kuolivat räjähtämällä kappaleiksi? Auts.

Pohdittuaan asiaa aikansa Katniss tulee siihen tulokseen, että on valmis ryhtymään kapinan symboliksi tietyin ehdoin. Tapahtumat käyvät loppua kohti aina vain synkemmiksi, julmemmiksi ja ainakin itselleni kirjan tarjoamista järkytyksistä toisensa jälkeen oli vaikeaa päästä yli. Kun kidutettu Peeta saatiin pelastettua Capitolista, ei jälleennäkeminen Katnissin kanssa ollutkaan niin riemuisa kuin olisi voinut luulla. Poikaparan muistoja kun oli Capitolissa peukaloitu niin, että hän piti rakastamaansa tyttöä mielipuolisena tunnekylmänä mutantti murhaajana ja yritti ensikohtaamisella kuristaa tämän hengiltä. Vähitellen oikea Peeta liukui takaisin, mutta suistui aina välillä raiteiltaan joutuen pohtimaan, mikä on totta ja mikä ei.

Kirjassa on hyvin vähän onnellisia hetkiä ja ne vähäisetkin ovat vain pieniä pirstaleita ripoteltuina sinne tänne. Arkisia asioita, jotka kaiken synkkyyden keskellä luovat hämäriä muistoja paremmista ajoista. Silti kapinan on puskettava kaiken tuhon keskellä eteenpäin, koska paluu entiseen olisi paljon suurempi paha kuin verinen taistelu Capitolia vastaan.

Ennen kirjan lukemista mietin mahtaako se lainkaan lunastaa odotuksiani vai päätykö se sittenkin pelkkään lässynläähän, onhan kyseessä sentään nuortensarja. Voi pojat, miten väärin perustein loin ennakkokäsitykseni. Väkivalta kirjassa on yllättävän graafista eivätkä kuolemat ole kauniita sankaritekoja vaan lukijoille tärkeät hahmot joutuvat milloin miinojen ja pommien posauttamiksi, milloin mutanttiliskojen repimiksi. Jos kaikki tämä tultaisiin toteuttamaan valkokankaalla yhtä rankalla kädellä mitä kirjassa on kuvattu, olisi luvassa aikamoista mättöä joka kuitenkin ajaa asiansa kuvatessaan sodan julmuutta ja armottomuutta. Kuitenkin elokuvantekijät luultavasti haluavat pienemmän ikärajan leffalleen taatakseen suuremmat yleisömassat, joten elokuvaversio tulee melko varmasti olemaan aika lailla silotellumpi ja lapsiystävällisempi. Tämä on mielestäni harmi, sillä juuri tuo raakuus teki hahmojen kuolemista niin rankkoja ja vaikeita käsittää. Niin harvoista tarinan kannalta tärkeistä hahmoista jäi edes peukaloa haudattavaksi.

Kautta kirjan kuolema on jatkuvasti esillä, mutta erityisen rankaksi tämä käy kirjan viimeisten lukujen aikana kun useita nimettyjä hahmoja kuolee nopeasti peräjälkeen mitä karmeimmilla tavoilla. Edellisen kirjan Nälkäpelissä mukaan tulleen Finnick Odairin kuolema on todella julma ja iskee voimalla vasten kasvoja. Vain hetkeä aikaisemmin nuorukainen kohtasi pitkän erossa olon jälkeen rakastamansa tytön ja vietti pian sen jälkeen jo häitään. Sitten käy näin. Tuskaa lisää kirjan viimeisillä sivuilla kohta, jossa kerrotaan Finnickin vaimon olleen raskaana ja synnyttäneen myöhemmin vaille isää jääneen lapsen. Kuitenkin Finnickin kuolema tuntui vain välttämättömältä pahalta kun hetkeä myöhemmin kuoli Katnissin pikkusisko Prim. Olin oikeasti shokissa. Koko tarina lähti liikkeelle siitä, että Katniss uhrautui Nälkäpeliin siskonsa tilalle estääkseen tätä kuolemasta. Sitten aivan kirjan viimeisillä sivuilla juuri ennen sodan päättymistä tuo hyväsydäminen naisenalku syttyy tuleen taivaalta pudonneen pommin takia. Miksi Prim? Prim oli hyväsydäminen, kiltti, lahjakas lääkärinalku, huomaavainen, fiksu ja trilogian toisen osan aikana hän alkoi kehittyä viattomasta pikkutytöstä vahvaksi nuoreksi naiseksi. Näin se elämä muodostaa julman lenkin. Katniss pelasti siskonsa kerran ja yksi asia johti toiseen synnyttäen kapinan, joka koitui Primin kohtaloksi.

Lopussa kapinalliset onnistuvat saavuttamaan tavoitteensa, mutta siitä on maksettu korkea hinta. Primin kuolema ajaa Katnissin useaksi kuukaudeksi synkkyyteen eikä tämä jaksa välittää omasta terveydestään saati sitten mistään muusta. Katnissin pääsemisestä kiinni takaisin elämään kuvataan hitaasti ja kirjailija antaa selkeästi ymmärtää, etteivät tuska ja painajaiset koskaan pääty kokonaan vaikka elämä antaakin uusia ilonaiheita. Katniss tekee myös valintansa Peetan ja Galen välillä oppien lopulta, kumpi todella on se jota hän rakastaa ja jonka kanssa haluaa jatkaa kohti tulevaisuutta vaikeista ajoista huolimatta.

Matkijanärhi on suurenmoinen päätös suurenmoiselle trilogialle, vaikka olikin rakenteeltaan hieman erilaisempi kuin kaksi aikaisempaa osaa. Kuitenkin se on todella synkkä ja armoton ja paikoin todella raskasta luettavaa. Kirjan viimeisten sivujen aikana olin alituiseen kyyneleet silmissä ja olo tuntui tyhjältä ja muserretulta. Ahdistus oli valtava ja syvälle sisimpään sattui. Rakastan draagisia loppuja ja Matkijanärhi lunasti odotukset tältä saralta antaen kuitenkin pienen pilkahduksen paremmasta huomisesta kaiken surun ja murheen keskellä. Kirjan viimeisten sivujen lukeminen oli yllättävän rankkaa ja luulen, etten tästä syystä halua lukea kirjaa ihan vielä uudelleen. Kyse ei ole siitä, että kirja olisi ollut huono. Päinvastoin. Se oli suurenmoinen ja voin ehdottomasti nostaa sen lähelle suosikkiteosteni kärkikastia.