Disney Classic 01: Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Alkuperäinen nimi: Snow White and the seven Dwarfs
Ensi-ilta: 21. joulukuuta 1937
Kesto: 80 min.
Ohjaajat: David Hand, William Cottrell, Wilfred Jackson, Larry Morey, Perce Pearce, Ben Sharpsteen
Tuottaja: Walt Disney
Käsikirjoittajat: Ted Sears, Richard Creedon, Otto Englander, Dick Rickard, Earl Hurd, Merrill De Maris, Dorothy Ann Blank, Webb Smith
Pääosat: Adriana Caselotti, Lucille La Verne, Moroni Olsen
Katsottu: DVD, englanniksi

"Magic Mirror, on the wall, who is the fairest one of all?"  

Tämä Disney -leffojen katselurupeaman aloitus pääsi hieman venähtämään, kun innostuin kirjoittamaan MovieMondayssa ja minun oli tietenkin pakko kirjoittaa menneistäkin aiheista. No, olen onnistunut MovieMondayn kirimään jo tähän viikkoon joten saatoin hyvillä mielin katsoa ensimmäisen Disney Klassikon, joka on kuten otsikossa lukee Lumikki ja seitsemän kääpiötä.

Ensinnäkin on pakko ihastella näitä satukirja-alkuja, joita on vanhoissa Disney -elokuvissa. Ensimmäistä kertaa englanniksi elokuvaa katsoessani yllätyin, ettei kertoja alkanutkaan puhua vaan katsojan oli itse luettava alustavat tapahtumat valkokankaalta / tv-ruudulta. Täytyy myöntää, että kaipasin suomidubissa olevaa kertojaa. Tämä kirja-aloitus luo elokuvaan lisää saduntunnelmaa, jota Lumikissa on toki muutenkin yllin kyllin. Elokuva on piirroselokuvien suurin klassikko ja vaikkei se ole koskaan yltänyt omiin suosikkielokuviini, olen tyytyväinen ettei sille koskaan tehty jatko-osaa.

Kun katsoo Lumikin valmistumisvuotta ja miettii, miten vähäistä tekniikka sen valmistumisaikaan oli ei voi kuin todeta jäljen olevan ilmiömäistä. Nykyisin kuin liukuhihnalta tehtailtavien jatko-osienkin piirroslaatu on paljon surkeampaa, vaikka tekniikka on kehittynyt hurjasti. Muistan miten pienenä pelkäsin itseni puolikuoliaaksi seuratessani Lumikin pakoa metsään ja kuningattaren muodonmuutosta. Nykyisin kaikenlaista mättöä nähneenä nuo eivät enää pelota, vaikka vaikuttavia kohtauksia ovatkin.

Lumikki on hahmona viaton ja hyväuskoinen. Viattomuus onkin yksi elokuvan keskeisimmistä elementeistä ja sitä lisäävät entisestään metsän lukuisat eläimet, jotka tulevat arastelematta Lumikin luokse, auttavat tätä ja surevat tämän kohtaloa elokuvan lopussa. Lumikki on ulkoisesti todella nuoren näköinen ja oloinen, uskonkin hänen olevan yksi nuoremmista Disneyn prinsessoista. Joskus muistan kuulleeni hänen olevan vain 13-vuotias.

Kääpiöiden persoonat on onnistuttu tuomaan yllättäen hyvin esiin, kun huomioi elokuvan keston ja keskeisten hahmojen määrän. Joillakin oli liian vähän ruutuaikaa verrattuna toisiin ja nämä jäivät vähän etäisemmiksi hahmoiksi, mutta sille ei voi mitään. Jörö on ehdottomasti kääpiöistä oma suosikkini jääräpäisyytensä ja loistavien sananparsiensa takia. Jöröllä meni aikansa, ennen kuin hän pystyi myöntämään kiintymystään Lumikkia kohtaan ja tyytyi aluksi vain tuhahtelemaan muiden kääpiöiden ihastukselle. Tietysti Vilkas on antoi minulle muksuna monet naurut, mutta nyt kun olen tullut vanhaksi ja kärttyisäksi tosikoksi, parrattoman ja puheettoman kääpiön toilailut eivät enää jaksa kuin vähän hymyilyttää.

Alussa Lumikki kohtaakin sitten prinssinsä, johon kytee kaipuu koko elokuvan ajan. Romanssi kuitenkin olisi tarvinnut hieman enemmän tilaa toimiakseen täysin. Vaikka rakastuminen jäikin muutamaan katseeseen ja yhteiseen lauluun, on Lumikin kaipaus ja rakkaus kuitenkin onnistuttu tuomaan esiin kohtauksessa jossa kääpiöt pyytävät Lumikkia kertomaan tarinan. Niinpä Lumikki kertoo / laulaa rakastamastaan prinssistä ja tuon lyhyen kappaleen sanoissa on selvästi aistittavissa syvää kaipuuta.


Kuningatar on ehdottomasti elokuvan lumoavin ja eniten antava hahmo. Kaunis ja turhamainen hahmo, jolla ei edes silmä rävähdä kun hän lähettää metsästäjän teurastamaan pikkuista Lumikkia. Pyytääpä vielä tuomaan tytön sydämen muistoksi koristamaan takanreunusta. Kuningattaren silmät ovat eloisat ja niistä voi lukea paljon tunteita. Ne leviävät järkytyksestä ja kaventuvat vihasta, mikä on hienoa katseltavaa. Kuningatar tavoittelee sinnikkäästi paikkaansa maailman kauneimpana naisena ja on valmis jopa uhraamaan sen hoitaakseen Lumikin pois tieltään. Kuningattaren muodonmuutoskohta onkin yksi elokuvan hienoimmista kohtauksista, erityisesti miten sirot ja kauniit kädet muuttumat känsäisiksi, luiseviksi ja pitkäkyntisiksi eukon käsiksi. Kohtauksessa on sopiva annos kauhuelementtejä ja hienoa kuvakerrontaa. Eihän se vanhan eukon hahmo kuitenkaan enää näytä lainkaan niin pelottavalta kuin muksuna, enemmänkin hieman koomiselta ja sarjakuvamaiselta.

Kohtaus jossa Lumikki makaa "kuolleena" lasiarkussa ja kääpiöt tuovat tälle kukkia ja istuvat surun murtamina metsäaukealle, yksinäisen auringonsäteen valaistessa arkussa lepäävää Lumikkia on koskettava ja kaunis. Surullinen idylli kuitenkin särkyy, kun Lumikki herää ja venyttelee kuin ei oli muuta tehnyt kuin ottanut pienet tirsat. Tuon jälkeen loppu etenee melkein turhankin nopeasti. Prinssi nostaa Lumikin käsivarsilleen ja nostaa hevosensa selkään, jonka jälkeen Lumikki heittää nopeat hyvästit kääpiöille ja lähtee prinssin matkaan. Enpä kuitenkaan tiedä miten kohtausta olisi voitu pidemmäksi saada venyttämättä elokuvaa turhaan. Toimii se loppujen lopuksi ihan hyvin näinkin.

Elokuva on todella vanha, mutta silti se toimii aina vuosi vuoden jälkeen, tällaista sadun ja taian tunnetta syntyy enää vain harvoin. Tästä se kaikki aikoinaan sai alkunsa.

Klippivinkki: Someday My Prince Will Come