Disney Classic 02: Pinocchio

Alkuperäinen nimi: Pinocchio
Ensi-ilta: 7. helmikuuta 1940
Kesto: 88 min.
Ohjaajat: Norman Ferguson, T. Hee, Wilfred Jackson, Jack Kinney, Hamilton Luske, Bill Roberts, Ben Sharpsteen
Tuottaja: Walt Disney
Käsikirjoittajat: Ted Sears, Otto Englander, Webb Smith, William Cottrell, Joseph Sabo, Erdman Penner, Aurelius Battaglia, Bill Peet
Pääosat: Dickie Jones, Cliff Edwards, Christian Rub
Katsottu: DVD, englanniksi


"Prove yourself brave, truthful, and unselfish, and someday, you will be a real boy."

 Elokuva alkaa kauniilla When You Wish Upon a Star kappaleella, jonka päätyttyä siirrytään itse tarinaan Samu Sirkan johdattamana. Pinocchion hahmot ovat sarjakuvamaisia, mutta animointi, taustat ja yksityiskohdat ovat huikeaa katseltavaa kun otetaan valmistusajankohtakin huomioon. Jokaiseen pieneenkin esineeseen on panostettu ja niiden luomiseen on käytetty uskomattomia määriä mielikuvitusta. Tämän huomaa esimerkiksi Geppetton kotona, joka pursuaa erilaisia kelloja, soittorasioita ja leluja. Hienointa on se, etteivät nämä lukuisat esineet ole vain väriä ja viivoja vaan ainakin kelloista tehtiin toimivat mallikappaleet Disneyn studiolla, joista animaattorit sitten ottivat mallia elokuvaa tehdessä.

Lumikissa eläinhahmojen tarkoitus oli tuoda lisää söpöyttä elokuvaan, mutta Pinocchiossa on onnistuttu luomaan Disneyn klassikoiden ensimmäinen vahvan persoonallisuuden omaava eläinhahmo. Figaro on eleiltään selkeän kissamainen, mutta sen liikkeiden ja eleiden kautta välittyy omanarvon tunteva, tuittupäinen luonne. DVD:n extroissa Figaroa kuvattiin kuin pikkulapseksi, joka on tottunut saamaan tahtonsa läpi. Sanavalinta on todellakin osuva ja Figaro todella osoittaa mielipahansa, jos sitä loukataan tai asiat eivät miellytä sitä. Juuri nuo piirteet tekevät hahmosta niin rakastettavan ja aikanaan ainutlaatuisen. Myös kultakala Cleo on hienon hahmosuunnittelun lopputulos ja suloisen diivamainen, mutta ei loppujen lopuksi pysty valloittamaan katsojaa yhtä luontevasti kuin Figaro. Vaikuttavana tekijänä on varmasti myös jatkuva kököttäminen akvaariossa, jolloin Cleo ei pääse ns. vapaasti liikkumaan ruudulla.

Geppetto on selvästi jo ikääntynyt ja syystä tai toisesta jäänyt ilman omaa lasta. Luultavasti suuri rakkaus työtään kohtaan on pitänyt Geppetton verstaassaan, jolloin rakkauden löytäminen ja perheen perustaminen on saanut jäädä. Silti mies jaksaa edelleen haaveilla omasta pojasta, josta koko tarina pääseekin alulleen Geppetton toivottua tähdeltä, että hänen puunukkensa Pinocchio olisi oikea poika.

Alkuperäisissä Carlo Collodin tarinoissa Pinocchio oli luonteeltaan itsekäs, nokkava ja ilkeä. Collodin versiossa jopa Samu Sirkan rooli jäi erittäin lyhyeksi Pinocchion ärsyynnyttyä tämän moralisointiin heti alussa päätyen liiskaamaan tämän vasaralla. Walt Disney ei halunnut luoda tällaista hahmoa, johon oli mahdoton samaistua. Niinpä Disneyn versiossa Pinocchiosta tuli naiivi ja vaikutuksille altis, ehkä hieman typeräkin, mutta pohjimmiltaan hyvää tarkoittava hahmo. Samu puolestaan sai säästää henkensä ja pysyy mukana koko elokuvan Pinocchion tukena ja ystävänä, tuoden mukaan aimo annoksen komiikkaa ja nousten yhdeksi elokuvan kantavista voimista.

Elokuva on hahmokaartiltaan erittäin laaja ja värikäs. Osa hahmoista on niin arkipäiväisiä, että ne voisivat todella olla olemassa, mutta sitten on taas sellaiset hahmot kuin Rehti Repo ja Kimi Keppostin, kettu ja kissa jotka kuitenkin ovat kuin ihmiset puheineen ja tekemisineen. Kimillä ja Figarolla ei ole yhteistä kohtausta elokuvassa, mutta on mielenkiintoista miten kaksi näin erilaista kissahahmoa on saatu toimimaan samassa elokuvassa. Toisaalla on taas jättiläismäinen hirviövalas Monstro, joka nielaisee kokonaisia laivoja. Vaikka hahmoja on paljon eikä sivuhahmoista kaikilla ole paljonkaan ruutuaikaa, ovat animaattorit onnistuneet hahmojen eleillä ja ilmeillä luomaan vahvoja persoonallisuuksia ja ottamaan hahmoista paljon irti.

Elokuvassa on useita pikkupahiksia, joista yksi on kiertävän nukketeatterin johtaja Stromboli. Strombolin animointi on värikästä ja italialaisaksentti tuo oman sävynsä hahmoon. Hän on äkkipikainen, lihava ja ahne ja pienenä pelkäsin kamalasti tämän uhkaillessa tekevänsä Pinocchiosta polttopuita. Toisena on hahmo josta ei kai käytetä muuta nimitystä kuin Ajuri, kyseessä on siis henkilö joka ilmoittaa 'keräävänsä tyhmiä pikkupoikia' (hm... kuulostaa hyvältä) ja kuskaa nämä sitten Huvitusten saarelle.

Tapahtumat Huvitusten saarella ovat vaikuttavaa katsottavaa. Aluksi pojat ryntäilevät pitkin saarta tapellen ja rikkoen paikkoja, tehden kaikkea mistä ikinä ovat uneksineet. Sitten kaikki muuttuu haudanhiljaiseksi ja asioiden todellinen laita paljastuu. Elokuvan yksi voimakkaimmista ja karmeimmista kohtauksista on, miten Lampunsydän muuttuu aasiksi. Ennen lopullista aasiksi muuttumista, huomattuaan jonkin olevan selvästi pielessä Lampunsydämen järkytyksen voi selvästi aistia ruudun läpi. Kauhu kasvaa hetki hetkeltä kun itseriittoisesta sällistä tulee hetkessä pikkupoika, joka on kauhuissaan ja huutaa äitiään. Turhaan. Kohtauksessa välittyy vieressä seisovan Pinocchion kauhu, kun hän katsoo uuden ystävänsä mielipuolista muutosta kykenemättä tekemään mitään.

Myös lopussa oleva pako Monstron vatsasta on loistava kohtaus. Veden animointi on vielä nykyäänkin monissa animaatioissa hirveän näköistä, mutta tässä sen liike on vangittu hienosti jokaista aaltoa myöten. Tunnelma on jännittävä ja pitää otteessaan aina viime metreille saakka. Ennen tätä nähdyt vedenalaiset maisemat ovat sateenkaarensävyisiä, henkeäsalpaavia ja kauniita.

Pinocchion hahmokehityksen seuraaminen on mielenkiintoista. Elokuvan lopussa hän on osoittanut olevansa kaikkea sitä, mitä Sininen haltiatar häneltä edellytti ja vielä paljon enemmän. Pinocchio saavutti tavoitteensa tulla oikeaksi pojaksi ja osoitti samalla olevansa myös paljon enemmän. Elokuvan aikana hyväuskoinen ja hölmö puunukke kasvoi vahvaksi ja päättäväiseksi hahmoksi.

Pinocchion keskeisenä teemana on kiusausten voittaminen sekä oikean ja väärän erottaminen toisistaan. Elokuva pursuileekin paheita ja huonoa käytöstä. Lapset lintsaavat, tappelevat, tuhoavat paikkoja, polttavat sikaria ja juovat olutta. Kuinkahan paljon maailma nykyään kohahtaisi, jos piirroselokuvan pääsankari laitettaisiin juomaan olutta ja polttamaan sikaria? Useissa elokuvissahan hahmot tupruttelevat piippua ja juovat olutta, mutta Pinocchiossa ne on nostettu enemmän esille. Lampunsydän jopa pilkkaa Pinocchion polttavan sikaria kuin hänen mummonsa ja yllyttää Pinocchiota vetämään kunnolla henkeen. No, ainakaan Pinocchio ei noiden henkosten jälkeen näyttänyt kovinkaan hyvinvoivalta. Itse en koe kuitenkaan saaneeni mitään huonoja vaikutteita elokuvasta, mutta tuskin nykypäivän kukkahattutädit olisivat katsoneet tätä hyvällä jos Pinocchio olisi ilmestynyt vasta viime vuosina.

Paljon harmittomampana paheena on Samu Sirkan silmä naiskauneudelle. Sinisen haltijattaren edessä tämä punastelee ja menee melkein sanattomaksi ja puisista nukeista yksi jos toinenkin saa Samulta katseita puoleensa ja erään soittorasia tanssivalle tytölle tämä jopa ehdottaa "seuraavan tanssin jättämistä väliin". Jaahas, mitäköhän varten?

Pinocchio on Lumikkiakin ajattomampi ja sen teemat tulevat olemaan ajankohtaisia niin kauan, kuin lapset kapinoivat vanhempiaan vastaan.

Klippivinkki: I've got no strings
Vaikka Pinocchio laulaa miten ei tarvitse naruja liikkuakseen, on hän tässä vaiheessa vielä helposti vietävissä kunhan vain hänelle sanotaan oikeat sanat. Ikään kuin naruista ohjailtavissa.