MovieMonday #9 - Mikä fiilis!

MovieMondayn kiriminen jatkukoon! Tällä kertaa aihe pyöri elokuvissa, jotka on tullut katsottua jossain tietyssä elämänvaiheessa tai mielentilassa ja jotka tuovat mieleen muistoja noista hetkistä. En meinannut ensin keksiä tähän mitään sopivaa pätkää, mutta miettiessäni erästä toista leffaprojektiani tajusin, että Lumikki ja seitsemän kääpiötä aiheuttaa minulle tietynlaisia muistoja.

En mene muistoissani kuitenkaan kauas lapsuuteen, vaikka elokuva tulikin katsottua ensimmäisen kerran jo pikku taaperona. Palaan ajassa vain kolme vuotta taaksepäin, kesään 2008. Olin juuri saanut ajokortin, mutta ajanut toistaiseksi vain isän ja äidin ollessa mukana henkisenätukena. Sain kuitenkin hyvän inspiraation rohkaistua ajamaan omatoimisesti, kun lähdin viikonlopun aluksi äidin kanssa mökille isän tullessa toisella autolla perässä. Minulle riitti mökkeilyä vuorokausi, mutta koska vanhemmat viettivät luonnonhelmassa mieluusti pidemmänkin ajan oli vaihtoehtoina joko ajella yksin takaisin kaupunkiin tai notkua mökillä niin kauan kuin vanhempia sattui huvittamaan. Niinpä otin itseäni niskasta kiinni ja ajoin pienestä Attu -nimisestä saaresta Turkuun ja halki jos minkälaisten kuoppaisten metsäteiden, lossien ja Paraisten kaupungin. Ja kuvitelkaa, minä ja kaikki muut säilyivät hengissä eikä autoonkaan tullut naarmuja! Tästä rohkaistuneena ajelin vielä samana iltana FilmTowniin vuokraamaan elokuvaa, vaikka FilmTowniin olisi helposti kävellytkin. Ajokortin saaminen oli vain tuntunut mahdottomalta haasteelta lukuisten inssien jälkeen ja tuntui hienolta, kun taskussa oli lopultakin oma ajokortti. Päädyin vuokraamaan elokuvan Lumikki ja seitsemän kääpiötä koska olin ajatellut katsoa kaikki Disney klassikot järjestyksessä läpi, mutta tuolloin yritys hyytyi jo alkumetreille.

Tässä vaiheessa kuvioon nousee myös toinenkin muisto kuin tuore ajokortti. Taloudessa ei noihin aikoihin asunut muita itseni lisäksi kuin vanhemmat, koska veljeni olivat muuttaneen pois jo aikaisemmin. Minun omistuksessani oli talouden ainut DVD -soitin, mutta koska olin itsekin valmistautumassa muuttamaan omilleni oli härveli jo pakattuna muuttolaatikkoon. Niinpä minun oli katsottava leffa tietokoneella pöydän ääressä, eikä pikkuinen läppäri ole tietenkään sama asia äänentoistoakaan ajatellen kuin televisio. Siinä mussutin leffaeväitä ja tapitin Lumikkia, joka tuli tuolloin nähtyä myös ensimmäistä kertaa englanniksi. Tietokoneella leffan katselu ei oli tuolloin pakollinen jos mieli DVD:itä katsella, mutta nyt tuostakin muistosta on tullut kullanarvoinen. Lumikki ja seitsemän kääpiötä muistuttaa, miten aloitin itsenäistymisen ja onnistuin jossain, minkä saavuttaminen oli jossain vaiheessa tuntunut mahdottomalta.